Tanska ja Ruotsi murskaavia – Kosovolla mahdollisuus tehdä historiaa
MM-karsintojen välierät pelattiin torstaina, kun paikat A-D-polkujen finaaleihin ratkaistiin. Finaaleihin selvitti tiensä torstaina kahdeksan maata. Jokaisen polun ratkaisuottelu pelataan tulevan viikon tiistaina.
A-polku
Wales kohtasi Bosnia ja Hertsegovinan torstaina Cardiffissa. Kotijoukkue sai kannattajiensa tuen saattelemana ensimmäisen palkintonsa toisen puoliskon alussa, kun Daniel James ampui upealla laukauksella pallon maaliin.
Bosnia ja Hertsegovina nousi varsinaisen peliajan loppuhetkillä tasoihin hyökkääjälegenda Edin Dzekon maalilla. Wales dominoi jatkoaikaa, mutta lopulta ratkaisu nähtiin rangaistuspotkukilpailussa, jossa Kerim Alajbegovic ampui ratkaisevan osuman vierasjoukkueelle.
Bosnia kohtaa karsinnoissa seuraavaksi Italian, joka on jäänyt ulos MM-lopputurnauksesta jo kaksi kertaa peräkkäin.
Italia voitti oman karsintaottelunsa torstaina Bergamossa lukemin 2–0. Sandro Tonali rikkoi kuparisen vajaan tunnin kohdalla, ja oli mukana myös illan toisessa osumassa, kun Newcastlen keskikenttäpelaajan tarkka pallo tavoitti Moise Keanin. Keanin viimeistely upotti Pohjois-Irlannin, ja toi Italialle paikan A-karsintapolun finaalissa.
B-polku
Graham Potterin luotsaama Ruotsi varmisti paikkansa MM-karsintojen B-polun finaalissa voittamalla Ukrainan 3–1 La Liga -seura Levanten kotistadionilla, joka sijaitsee lähes 2 735 kilometrin päässä Kiovasta. Ruotsin sankari oli Arsenal-kärki Viktor Gyökeres, joka iski ottelussa hattutempun.
Puola puolestaan nousi Albaniaa vastaan maalin takaa-ajoasemasta voittoon kaatamalla vierasjoukkueen lukemin 2–1. Albania siirtyi ottelussa ensin johtoon, mutta reilun tunnin kohdalla Robert Lewandowskin puskumaali tasoitti puntit. Ottelun loppupuolella Piotr Zielinski laukoi unelmamaalin, joka varmisti Puolan paikan ratkaisevaan otteluun Ruotsia vastaan.
C-polku
Torstai-illan maalirikkaimmassa ottelussa saksalaisvalmentaja Franco Foda johdatti Kosovon voittoon Slovakiasta lukemin 4–3. Vierasjoukkue tuli toisella puoliajalla maalin takaa-ajoasemassa vahvasti porteista ulos, ja iski kolme maalia vajaan puolen tunnin sisään.
Kosovo on pelannut kansainvälistä jalkapalloa vasta vuodesta 2014 lähtien. Balkanin maalla on tulevana tiistaina mahdollisuus nousta historian nuorimmaksi maajoukkueeksi, joka yltää MM-kisoihin. Kosovo saa C-polun finaalissa kotiyleisönsä edessä vastaansa Turkin.
Turkki voitti omassa alkuillan karsintaottelussaan Romanian 1–0 kotikentällään. Ottelun ainoa osuma syntyi Ferdi Kadioglun maalista, Real Madrid-tähti Arda Gülerin upean puhkovan syötön seurauksena.
D-polku
Tanska oli kotikentällään murskaava isäntä Pohjois-Makedonialle voittaen ottelun lukemin 4–0. Ratkaisu syntyi heti toisen puoliajan alussa, kun Mikkel Damsgaard avasi kotijoukkueen maalihanat. Gustav Isaksen iski Damsgaardin osuman jälkeen kaksi kertaa pallon maaliin vajaan tunnin kohdalla, ja Christian Norgaard viimeisteli loppulukemat isännille ennen loppua.
Tanska kohtaa finaalissa Tšekin, joka eteni jatkoon kaatamalla Irlannin Fortuna Areenan illassa Prahassa. Tšekkiläisten sankariksi nousi rangaistuspotkukilpailussa Jan Kliment. Irlannin unelma ensimmäisestä MM-lopputurnauspaikasta 24 vuoteen päättyi näin katkerasti.
MM-karsintojen finaalit pelataan 31. maaliskuuta, jolloin selviää, mitkä neljä maata etenevät kesän 2026 kisoihin Kanadaan, Meksikoon ja Yhdysvaltoihin.
Finaaliparit ovat torstain tulosten myötä selvillä: Italia–Bosnia ja Hertsegovina, Kosovo–Turkki, Ruotsi–Puola sekä Tanska–Tšekki.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Zlatan Ibrahimović hehkuttaa Ranskan hyökkäystä: ”Pelottavaa”
- Graham Potter paljasti viestinsä Ruotsin pelaajille MM-putoamisen jälkeen: ”Vaikka he eivät haluaisi sitä kuulla…”
- Meksiko 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – peli alkoi tunnin myöhässä
- Ronald Koeman jättää Hollannin päävalmentajan pestin
- Kylian Mbappé ja Ranska tekivät selvää jälkeä Ruotsista MM-kisoissa
- Erling Haaland laukoi Norjan MM-neljännesvälieriin – seuraavaksi luvassa valtava haaste
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- Suomen Cupin ensimmäinen finalisti selvillä
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Taas siirtouutisia Seinäjoelta – SJK myy toisenkin pelaajansa
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- LIVESEURANTA: Brasilia neljännesvälieriin!
- Jürgen Klopp äimistyi Saksan hylätystä osumasta: ”Arsenal teki 60 prosenttia maaleistaan tuolla tavalla”
- Neymar käskettiin takaisin lämmittelemästä – näin Carlo Ancelotti kommentoi
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”
- Yle: Maalitykki palaa KuPSiin
- Taas siirtouutisia Seinäjoelta – SJK myy toisenkin pelaajansa
- Saksan MM-pettymys käynnisti päävalmentajahuhut – Jürgen Kloppilta suora vastaus