Oulunkylän pilvisessä tiistai-illassa nähtiin kuuma kamppailu, kun HIFK ja Jokerit kohtasivat Suomen Cupin neljännellä kierroksella. Panoksena oli paikka 32 parhaan joukossa ja eteneminen kilpailun viidennelle kierrokselle.

Joukkueet kohtasivat edellisen kerran vuonna 2002 Ykkösessä, joten kyseessä oli monella tapaa historiallinen ottelu. Oulunkylään oli saapunut 2457 katsojaa todistamaan kohtaamista.

Kovempi kaksintaistelu nähtiin kuitenkin katsomossa. Jokerien ja HIFK:n faniryhmät oli sijoitettu mahdollisimman kauas toisistaan, vastakkaisiin kulmiin Markku.fi Areenalla.

HIFK:n fanien suurin kilpakumppani jalkapallopiireissä on perinteisesti Klubin kannattajakunta, mutta myös viha Jokereiden faneja kohtaan tuli Oulunkylän tiistai-illan aikana selväksi.

Tunteet kuumenivat heti alusta

Käsiliikkeitä nähtiin puolin ja toisin läpi ottelun, eikä kannatuslauluissa ja huudoissakaan säästelty.

Jokerien päädystä kuului muun muassa kannatushuuto “Hakkaa IFK”, kun taas HIFK:n päädyssä lauletuissa kannatuslauluissa korostuivat viittaukset Jokereiden historiaan itänaapurin kanssa sekä yleinen viha organisaatiota kohtaan.

Ottelun alussa molemmat kannattajaryhmät sytyttivät soihdut. Heti HIFK:n pyrojen jälkeen myös Jokerit-päädyssä leimahti.

Ensimmäisen puoliajan alkupuolella kuulutettiin pyrojen kiellosta. HIFK:n taloudellinen tilanne on konkurssin jälkeen vasta palaamassa raiteilleen, eivätkä mahdolliset sakot soihduista auttaisi tilannetta.

Kamppailu alkoi tasaisissa merkeissä, mutta noin puolen tunnin kohdalla brasilialaishyökkääjä Tiquinho murtautui Jokerien rangaistusalueelle ja viimeisteli pallon maaliin.

Osuma sytytti HIFK:n fanikatsomon. Vaikka kannustus oli ollut äänekästä koko ottelun ajan, avausmaali räjäytti tunnelman. Turva-aidat menivät nurin, kun punaisessa päädyssä rynnittiin lähes kentälle asti.

Ottelun ensimmäinen osuma villitsi HIFK:n faneja. Kuva: All Over Press

Puoliajalle siirryttiin lopulta HIFK:n 2–0-johtoasemassa. Aiempi pyrokuulutus oli ilmeisesti mennyt hetkellisesti perille, sillä toisen jakson alussa soihtuja ei vielä sytytelty.

Puoliajalla turvajärjestelyt onnistuivat. HIFK:n fanit pysyivät omalla reviirillään, ja stadionin kaiuttimista soinut John Denverin Annie’s Song viilensi omalla tavallaan tunnelmaa.

Meno yltyi

Toinen puoliaika alkoi, ja HIFK iski kolmannen maalinsa vajaan tunnin kohdalla.

Puoltenvaihdon myötä joukkue pääsi tuulettamaan osumaa ensimmäistä kertaa suoraan fanikatsomonsa eteen, lähes kirjaimellisesti kannattajiensa syliin.

Samaan aikaan Jokerit-päädyssä tunnelma alkoi hiipua.

Jokerit teki tunnin kohdalla ensimmäisen vaihtonsa, mikä sai aikaan valtavan vihellyskonsertin HIFK:n päädyssä.

HIFK:n päädyssä sytytettiin soihdut uudelleen kuulutuksista huolimatta noin tunnin kohdalla. Savupilvi täytti kentän. Ilmassa oli fanaattisuutta, jota harvoin, jos koskaan, suomalaisessa jalkapallossa nähdään.

Hetkeä myöhemmin myös Jokerit-päädyssä sytytettiin soihdut karuista lukemista huolimatta.

Soihtujen sytyttämisen jälkeen nähtiin raju tilanne. Yksi kannattajista kiipesi aitojen yli, mutta hänet otettiin kiinni ja saatettiin ulos. Välikohtauksen jälkeen uhittelu jatkui, sillä kiinniotettu fani oli huhujen mukaan eksynyt HIFK:n kannattajien sekaan toisesta fanipäädystä.

Stadionilla kuultiin tapahtumien jälkeen uusi kuulutus:

“Pyydämme rauhallisuutta, jotta ottelutapahtuma saadaan vietyä turvallisesti loppuun.”

Lopulta pahemmilta yhteenotoilta vältyttiin.

Ottelu päättyi HIFK:n suvereeniin 5–0-voittoon, ja tasan kaksi tuntia aloitusvihellyksen jälkeen HIFK:n fanit alkoivat poistua stadionilta juhlintojen jälkeen.

Myös Jokereiden fanit kiittivät seuraansa ottelun jälkeen asiallisesti.

HIFK:n ja Jokereiden väliset kamppailut ovat syvällä suomalaisessa urheiluhistoriassa. Vaikka kyse oli jalkapallosta, tapahtuma toimi eräänlaisena alkusoittona tulevalle jääkiekkokaudelle, siitä huolimatta että kannattajakunnat eivät ole täysin samat lajien välillä.

Stadin derbyt palaavat joka tapauksessa myös Liigaan. Jos tunnelma on yhtään samanlainen kuin tiistai-iltana Oulunkylässä, suomalaisen urheilun ystävillä on paljon odotettavaa.

LUE MYÖS: