Jättipaukku! Italia jälleen ulos MM-kisoista
Italian jalkapallomaajoukkue jäi kolmannen kerran perättäin ulos MM-lopputurnauksesta.
Asia varmistui uskomattomassa trillerissä Bosnia-Hertsegovinassa, jossa kotijoukkue nappasi rangaistuspotkukisan kautta 2–1-tuloksella historiansa toisen MM-kisapaikan.
Zenican ilta alkoi italialaisittain mainiosti, kun Azzurri pääsi vartin kohdalla johtoon Moise Keanin hienolla laukauksella. Maalivahti Nikola Vasilj antoi heikon syötön, josta Italia iski.
Erityisesti Alessandro Bastonille ilta oli murheellinen. Hän sortui avauspuolikkaan lopulla myöhästyneeseen liukutaklaukseen, kun Bosnia-Hertsegovina oli saamassa hyvää maalipaikkaa. Tuomiona oli suora punainen kortti, ja Italia joutui pelaamaan vajaalla lopulta lähes kokonaisen ottelun verran.
Hurja jännitysnäytelmä
Gennaro Gattuson ryhmä taisteli pitkään johdossa ja piti bosniahertsegovinalaiset ulkona huippupaikoilta, vaikka kotijoukkue paljon laukoikin.
Lopulta isäntien rynnistys palkittiin. Haris Tabaković sai runnottua pallon lähietäisyydeltä taistellen maaliin 79. minuutilla, ja kotijoukkue tuli tasoihin.
Peli eteni jatko-otteluun, jossa italialaiset saivat purnattavaa, kun erotuomari Clément Turpin ei antanut Tarik Muharemovićille punaista korttia, vaikka tämä rikkoi läpiajotilanteessa.
Gianluigi Donnarumma otti pelissä useita torjuntoja, mutta rangaistuspotkuissa hänkään ei pelastanut Italiaa. Francesco Espositon ja Bryan Cristanten vedot lentelivät taivaan tuuliin, ja kun bosniahertsegovinalaisilta kaikki kolme aiempaa laukojaa olivat onnistuneet, Esmir Bajraktarević pääsi laukomaan maansa MM-kisoihin.
Jalkapallon nelinkertaiselle maailmanmestarille Italialle tulos on järkyttävä isku, sillä maa on ollut edellisen kerran MM-kisoissa vuonna 2014, ja pelaa turnauksessa seuraavan kerran aikaisintaan vuonna 2030.
Bosnia-Hertsegovina kaatoi karsintavälierässä Walesin rankkareilla ja nyt siis Italian niin ikään pilkuilla. Maa pelaa MM-kisoissa B-lohkossa Kanadan, Qatarin ja Sveitsin kanssa.
Ruotsi kisoihin
Myös muut Euroopan jatkokarsintafinaalit tarjosivat draamaa.
Kansojen liigan kautta jatkokarsintapaikkansa saanut, varsinaisissa MM-karsinnoissa flopannut Ruotsi lunasti MM-turnauslippunsa 3–2-voitolla Puolasta.
Ruotsalaisten sankari oli Viktor Gyökeres, joka iski voittomaalin 88. minuutilla. Ruotsi pelaa MM-lohkovaiheessa Hollantia, Japania ja Tunisiaa vastaan.
Tšekki puolestaan otti MM-jatkokarsintojen toisen rangaistuspotkuvoittonsa. Välierässä kaatui Irlanti, ja nyt se kellisti Tanskan 3–2. Tšekki pelaa A-lohkossa kisoissa Etelä-Afrikan, Etelä-Korean ja Meksikon kanssa.
Kosovon sensaatiomainen kulku ei kantanut aivan MM-kisoihin asti. Se hävisi ratkaisupelin kotonaan Turkille, joka haki 1–0-voiton 53. minuutilla tulleella Kerem Aktürkoğlun osumalla. Turkki kohtaa MM-kisoissa Australian, Paraguayn ja Yhdysvallat lohkovaiheessa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi Pro Liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Haastattelu: Näin Jacob Friis kommentoi valtavaa MM-uudistusta
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Katso: Jacob Friis nimesi Huuhkajat seuraaviin otteluihin
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- Kuvankauniit naiset ilmestyivät katsomoon – Mistä on kyse?
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- Siinäkö se oli – Neymarista leviää nyt huolestuttavia uutisia
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- FC Interin ja Ilveksen kohtaamisessa konnien ja sankarien roolit vaihtuivat tiuhaan