Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
Keskiviikkona yhteisöpalvelu X:stä kuului kummia, kun TPS-legenda Mika Ääritalo ilmestyi turkkilaisen Kalbur Samanin twiittiin.
Ääritalo oli kuudentena kiusallisessa twiittiketjussa, jossa listattiin suurimpia pettymyksiä Football Manager -pelisarjasta. Kriteerinä oli epäsuhta pelaajan virtuaalisen hahmon ja todellisten urasaavutusten välillä.
Ääritalon, 40, kohdalle sattui odottamaton mäihä Football Manager 2008 -pelissä, kun hänestä tehtiin huippulahjakas ”futisjumala”.
Muutamalla sadallatuhannella punnalla virtuaalisesta Ääritalosta sai omaan kokoonpanoonsa hyökkääjän, josta kehittyy ajan mittaan yksi maailman parhaista.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Vuonna 2021 Ääritalo kertoi, että hän sai yhä ulkomailta kyselyitä, olisiko hänellä myydä pelipaitojaan (ulkoinen linkki).
Eräs käyttäjä X:ssä muisteli keskiviikkona, kuinka hän oli voittanut Ääritalon ja takavuosien maalivahtilahjakkuuden Jukka Lehtovaaran avulla muutaman Mestarien liiga -kauden Football Managerissa (linkki).
Ääritalon siis tuskin tarvitsee kehittää paksua nahkaa epämiellyttävää julkisuutta vastaan, vaikka Saman hänet nyt nostikin Turkissa tikunnokkaan. Arvovalta TPS:n kannattajien keskuudessa on melkoinen.
– Hän, joka väittää Ärtsin uraa pettymykseksi, kärsiköön helvetissä, kirjoitti suomalaiskäyttäjä Samanin twiittiin (linkki).

LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet





