Paljon luottopelaajiaan lepuuttanut FC Inter päihitti Ilveksen maalein 3–1 keskiviikkona Tampereella pelatussa Veikkausliigan ottelussa.

Jussi Niskaa tuurannut Julius Tauriainen siirsi FC Interin ottelun alussa tuota pikaa johtoon. Maali oli kuitenkin enemmän Ilves-vahti Otso Virtasen syytä kuin Tauriaisen ansiota. Virtanen hörppäsi laukauksen etukulmasta, vaikka veto muistutti enemmän matalaa keskitystä.

Ilves tasoitti avausjaksolla puntit ainoasta todellisesta saumastaan. Goudouss Bamba osui verkkoon jätettyään Clinton Jephtan ja Tauriaisen katselemaan hänen selkäänsä.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Linkki Instagram-julkaisuun.

Turkulaiset ottivat lopullisesti komennon puolen tunnin kohdalla. Virtanen ei saanut Interin keskitystä kunnolla pois vaara-alueelta. Tauriainen kuittasi aiemman takaiskumaalin olemalla ensimmäisenä irtopallossa.

Laitapuolustaja on tykittänyt kahteen edelliseen otteluunsa viisi maalia.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Linkki Instagram-julkaisuun.

Toisella puoliajalla oli Bamban vuoro muuttua sankarista konnaksi. Norsunluurannikkolainen höntyili Interin Bismark Ampofoa selkään rangaistusalueella. Jasse Tuominen laittoi pallon pilkulta vaivattoman näköisesti maalin ylänurkkaan.

– Harjoiteltu on, myönsi Tuominen ottelun jälkeen Ruudun tv-lähetyksessä.

Vaikka Inter oli ottelussa vahvempi, ei sekään selvinnyt ilman haveria. Vartti ennen loppua loisteliaan pelin pelanneen Ampofon polvi petti harmittoman näköisessä tilanteessa. Loukkaantumisherkkä taituri kannettiin paareilla ulos. Hän käveli pelin jälkeen kentällä kuitenkin suhteellisen normaalisti, vaikkakin ontuen.

Myös Ilvekselle tuli jobinpostia. Kannattajat toivovat sormet ristissä, että takareittään pidellyt Sebastian Suvanne ei ole pidemmän huilin tarpeessa.

Tampereelta tyytyväisenä poistuu FC Inter, joka saa lauantaina vastaansa TPS:n Turun paikallisottelussa. Inter lähtee derbyyn sarjakärjessä.

Ilveksellä on myös kaksi päivää aikaa nuolla haavojaan. Lauantaina on vastassa kelpo vireessä viilettävä Gnistan.

LUE MYÖS: