IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
Viime vuosina vakavien loukkaantumisten kanssa paininut Neymar valittiin mukaan Brasilian MM-joukkueeseen.
Kyseinen valinta on herättänyt paljon keskustelua: osan mielestä Neymar kuuluu ehdottomasti joukkueeseen, kun taas osa on ihmetellyt valintaa.
Ilta-Sanomien asiantuntija Tuukka Kotimäen mukaan valinta on erikoinen, mikäli tutkitaan pelaajan lähihistoriaa.
– Neymarilla on taustalla vakava polven eturistisidevamma ja siitä seurannut leikkaus. Lisäksi hänen kautensa on ollut rikkonainen Santosissakin vammojen takia.
– Iso kysymys on myös se, että mitä hän tuo joukkueeseen olemuksellaan, luonteellaan ja mediahuomiollaan. Tiedetään, että hänen historiassaan on aika paljon konflikteja, ja hän on supertähti myös käytökseltään, Kotimäki huomauttaa IS:lle.
Samalla asiantuntija kuitenkin ymmärtää, miksi valinta tehtiin.
– Todennäköisesti ulkoa tullut paine vaikutti valintaan. Tuo paine on kestänyt kuukausitolkulla, ja Brasilian entiset ja nykyiset lajilegendatkin löivät löylyä Neymarin valinnan puolesta.
– Tuleekin mieleen, että onko (Carlo) Ancelotti vain todennut pääsevänsä helpommalla ottamalla Neymarin roikkumaan jengiin, Kotimäki pohtii.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Haastattelu: Näin Jacob Friis kommentoi valtavaa MM-uudistusta
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Katso: Jacob Friis nimesi Huuhkajat seuraaviin otteluihin
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- Kuvankauniit naiset ilmestyivät katsomoon – Mistä on kyse?
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Kuvankauniit naiset ilmestyivät katsomoon – Mistä on kyse?
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- Siinäkö se oli – Neymarista leviää nyt huolestuttavia uutisia
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- FC Interin ja Ilveksen kohtaamisessa konnien ja sankarien roolit vaihtuivat tiuhaan