Pokaalipeikko kasvaa Cristiano Ronaldolla – taas kävi kylmät finaalissa
Cristiano Ronaldon edustamalle Al-Nassrille kävi kylmät lauantaina. Se hävisi AFC Champions League Twon finaalin Gamba Osakalle 0–1. Voittomaali syntyi puolen tunnin kohdalla Deniz Hümmetin lapikkaasta. Osuma hyväksyttiin minuutteja kestäneen paitsiotarkastuksen jälkeen.
Ottelu oli Al-Nassrille turhauttavin mahdollinen. Se hallitsi palloa 67 prosenttia ajasta, mutta epäonnistui siinä tärkeimmässä eli maalinteossa. 18-vuotias Rui Araki otti Osakan maalilla kuusi torjuntaa, Al-Nassrin vahti Bento ei yhtään.
Osuvaa on, että Benton markkina-arvo on useissa lähteissä yhdeksän miljoonan euron tietämillä, kun Arakilla vastaava luku on 75 000 euroa.

Avausjaksolla Al-Nassrin parhaat maalipaikat olivat Ronaldolla. Ensimmäisessä hän ei saanut kunnollista osumaa palloon (ulkoinen linkki). Toisessa hänen puskunsa suuntautui ohi maalin, kun Mohamed Simakan olisi ollut paremmassa paikassa hänen takanaan (linkki).
Ei ollut epäilystäkään, etteikö João Félix ollut Al-Nassrin paras pelaaja läpi ottelun. Portugalilainen oli liki jokaisen hyökkäyksen keskiössä, etenkin ensimmäisellä puoliajalla, ja toisella puolikkaalla hän tykitti pallon tolppaankin (linkki).
Al-Nassrilla on ollut Ronaldon aikakaudella vaikeaa finaaleissa. Al-Nassr hävisi King’s Cupin loppuottelun 2024 sekä Saudi-Arabian supercupin vuosina 2024 ja 2025.
Tietyllä tavalla Al-Nassrin henkistä lukkoa kuvaa se seikka, että noin vartti ennen täyttä aikaa päävalmentaja Jorge Jesus heitti taktiikkataulunsa maahan. Kun ei mene, niin ei mene.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin