Täysi kaaos! Real Madridin pelaajat tappelivat – yksi sairaalaan
Real Madridissa kuohuu.
Joukkue on ajautunut sisäisten riitojensa takia kohujen keskiöön. Espanjalaislehti Marca uutisoi nyt, että La Ligan jättiseurassa läikkyi pahasti yli torstaina.
Marcan tietojen mukaan Aurélien Tchouaméni ja Federico Valverde tappelivat pukukopissa, ja tämän seurauksena Valverde joutui sairaalaan.
Kaksikko riiteli jo keskiviikon harjoituksissa, ja torstaina tilanne eskaloitui fyysiseksi. Muut pelaajat joutuivat puuttumaan tappeluun.
Joukkue piti välittömästi tapahtuneen jälkeen kriisipalaverin.
Kriisi päällä
Real Madridissa on nyt melkoinen kaaos, sillä The Athletic uutisoi aiemmin, että esimerkiksi Antonio Rüdiger ja Kylian Mbappé ovat käyttäytyneet törkeästi.
Rüdigerin kerrotaan aiheuttaneen ison riidan pukukopissa, ja saksalaispelaaja joutui pahoittelemaan tapahtunutta. Mbappé puolestaan raivosi valmennustiimin jäsenelle. Molemmat tapaukset sattuivat huhtikuussa. Kumpikaan pelaaja ei Athleticin mukaan saanut sisäisiä sanktioita.
Osa joukkueen jäsenistä on pettynyt seuraan. Monen mielestä etenkin Mbappéa kohtaan olisi pitänyt ottaa tiukempi linja, sillä reisivamman saatuaan tähtihyökkääjä lähti kumppaninsa kanssa Ranskaan ja Italiaan. Joukkuekaverien mielestä hänen olisi pitänyt jäädä Espanjaan tueksi. Fanit ovat syyttäneet Mbappéa sitoutumattomuudesta.
Viníciuksen ja Mbappén välien kerrotaan olevan viileät. Pelaajisto on jakautunut leireihin, ja monella pelaajalla on raportoidusti huonot välit Álvaro Arbeloan ja tämän valmennustiimin kanssa.
Real Madrid on jäämässä kokonaan ilman pokaaleja tällä kaudella. La Ligan mestaruus voi ratketa Barcelonalle El Clásicossa sunnuntaina.
LUE MYÖS:
- KuPS kolmen ottelun tappioputkessa – Miika Nuutinen: ”Jalkapallo laittaa välillä eteen kiperiä tilanteita”
- MTV: Jarkko Wissin aika SJK:ssa ohi – uusi luotsi selvillä
- ”Järkyttävä esitys jälleen” – fanien mitta täyttymässä Huuhkajat-peluriin
- Näin Fabinho kommentoi KuPS-ottelua – puheeksi nousi myös Man City
- Mohamed Salah löylytti KuPSia – Petteri Pennanen: ”Hyvä esimerkki, miksi…”
- KuPSin Joslyn Luyeye-Lutumba: Tulimme voittamaan emmekä ihailemaan vastustajia
- Trabzonspor-luotsi kehui KuPSia: ”Taistelivat hyvin”
- Lukas Hradecky torjui voiton europelistä
- KuPS-kapteeni Petteri Pennanen iski maalin suoraan kulmapotkusta: ”Nyt meni suorilta sisään”
- Huuhkajien Miro Tenholle uusi sopimus

- Harry Kanen tulevaisuudesta tipahti jättiuutinen – teki ison päätöksen
- BBC: Euroopan futispomot haluavat Arsène Wengerin Fifan johtoon: ”Kyse ei ole rahasta, statuksesta tai egosta”