Erling Haaland laukoi Norjan MM-neljännesvälieriin – seuraavaksi luvassa valtava haaste
Norja pelaa MM-lopputurnauksen neljännesvälierissä.
Norja eteni neljännesvälieriin tiistai-iltana voitettuaan ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Norsunluurannikon maalein 2-1.
Antonio Nusa ja Erling Haaland vastasivat Norjan maaleista. Amad Diallo iski Norsunluurannikon ainokaisen.
Pelin ensimmäinen maali näki päivänvalonsa viitisen minuuttia ennen taukoa. Nusa sai jalkansa vapaaksi boksin edustalla ja laukoi pallon upeasti yläkulmaan. Maali oli Leipzig-hyökkääjälle kisojen ensimmäinen.
Norsunluurannikko nousi tasoihin vartti ennen loppua. Diallo pelasi seinän Nicolas Pépén kanssa, eteni boksiin, harhautti Norjan puolustajat ja laukoi pallon varmasti maaliin.
Ottelu näytti jo etenevän jatkoajalle, mutta toisin kävi. Norsunluurannikon puolustus nukahti, ja Patrick Berg pääsi syöttämään vapaaksi maalin edustalle jääneelle Haalandille, joka siirsi pallon tyhjään maaliin.
Haaland taistelee viidellä maalillaan kisojen maalikuninkuudesta. Norja tarvitsee toden teolla Haalandin maaleja, sillä se kohtaa neljännesvälierissä Brasilian. Brasilia eteni neljännesvälieriin voitettuaan loppuhetkien maalilla Japanin. Peli pelataan sunnuntai-iltana.
LUE MYÖS
- Manchester City ja PSG kohtasivat Mestarien liigassa isossa pelissä – UCL-illassa hurja määrä maaleja
- Yhdeksän maalia! Mestarien liigassa melkoinen ilotulitus
- Vinícius ei saa pelata El Clásicossa – pitkä pelikielto napsahti
- Mestarien liigan hattutemppusankari vaikean valinnan edessä – ”Päätän, kun sen aika koittaa”
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
- Trabzonspor vahvisti: Mohamed Salah matkustaa Tampereelle
- Mestarien liigassa nähtiin jättiyllätyksiä tiistaina
- Gianni Infantinon asema horjuu – miljoonapalkkio nostatti uuden kohun
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Trabzonspor vahvisti: Mohamed Salah matkustaa Tampereelle
- Mestarien liigassa nähtiin jättiyllätyksiä tiistaina
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
- HJK:n voittomaali herätti raivon – Mikko Isokangas kommentoi tilannetta SuomiFutikselle
- Toimittaja haltioissaan: ”En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista maalia”
- Roope Riskiltä paljastus uran jatkosta SuomiFutikselle
- MTV: Osku Maukonen siirtyy HJK:hon
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”