Japanin päävalmentajalta neronleimaus murskavoitossa – ”Olen erittäin iloinen”
Japanin päävalmentaja Hajime Moriyasu oli erittäin mielissään joukkueensa sunnuntaisesta 4-0-voitosta Tunisiaa vastaan MM-kisoissa.
Samurain siniset aloittivat MM-urakkansa 2-2-tasapelillä Hollantia vastaan ja laittoivat toisessa pelissään uuden vaihteen silmään.
– Tämä oli toinen ottelumme MM-kisoissa, korkean jännitteen peli, jota ihmiset ympäri maailmaa seurasivat. Olen erittäin iloinen siitä, että pystyimme ottamaan voiton tällaisessa ottelussa, kommentoi Moriyasu Reutersin mukaan.
Japanin pelaajaryhmästä jäi jo ennen kisoja isoja nimiä sivuun loukkaantumisten takia, ja Tunisiaa vastaan joukkue joutui pelaamaan ykköstähteään Takefusa Kuboa, joka loukkaantui Hollanti-pelissä. Moriyasu keksi kuitenkin laittaa kärjen alapuolelle Jun’ya Itōn ja Daichi Kamadan, jotka kiittivät vastuusta iskemällä maalin kumpainenkin.
Itō seurasi ensimmäisen lohkopelin vaihtopenkiltä ja Kamada pelasi Hollantia vastaan alempana keskikentällä.
– Joukkueena on tietenkin erittäin valitettavaa ja kova isku nähdä pelaajien loukkaantuvan. Olemme kuitenkin rakentaneet tämän joukkueen sen ajatuksen varaan, että kuka tahansa kentälle astuva voi voittaa ja että ketkä tahansa yhdessä pelaavatkin, pystyvät toimimaan tehokkaasti, selitti Moriayasu.
– Daichi Kamadaa on viime aikoina käytetty enimmäkseen puolustavana keskikenttäpelaajana, mutta nykyisessä joukkuetilanteessamme siirsimme hänet tänään kärjen alapuoliseen rooliin. Tarkoituksena oli saada hänen vahvuutensa paremmin esiin ja antaa hänen johtaa joukkueen hyökkäys- ja puolustuspeliä tuosta ylemmästä asemasta.
Japani on Tunisia-voiton myötä lohkossaan toisena, tasapisteissä kärkijoukkue Hollannin kanssa. Viimeisessä lohkopelissään se saa vastaansa Ruotsin.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- The Athletic: MM-kisamaalle uusi päävalmentaja
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura