MM-kisojen 2026 isäntämaa Yhdysvallat murskasi MM-avauksessaan Paraguayn peräti 4–1. Ottelu ratkesi jo avausjaksolla, kun Yhdysvallat karkasi kolmen maalin johtoon ennen taukoa Monaco-hyökkääjä Folarin Balogunin kahdella maalilla.

Paraguay kavensi ottelun vielä toisella jaksolla, mutta Giovanni Reyna kaunisteli lukemia vielä lisäajan päätteeksi.

Yhdysvaltojen vakuuttavan avauksen lisäksi ottelussa nähtiin täysin uusi VAR-sääntö käytössä ensimmäistä kertaa. Ottelun päätuomari Danny Makkelie käänsi antamansa keltaisen kortin toiseen suuntaan videotarkastuksen jälkeen.

Makkelie antoi aluksi Yhdysvaltain kapteenille keltaisen kortin rikkeestään, joka kohdistui Paraguayn Miguel Almironiin. Hollantilaistuomari kävi tarkistamassa tilanteen ruudulta ja perui Reamin keltaisen. Kortti nousi lopulta Almironille filmaamisesta.

Yhdysvaltojen ja Paraguayn lisäksi D-lohkosta löytyvät Turkki ja Australia, jotka aloittavat urakkansa sunnuntaina aamulla.

LUE MYÖS: