Nyt tuli kova päätös: Erling Braut Haaland penkitetty huippuottelussa
Norjan miesten maajoukkueen supertähti Erling Braut Haaland ei ole aloittavassa kokoonpanossa, kun joukkue mittelee perjantaina MM-kisoissa lohkovoitosta Ranskaa vastaan. Asiasta uutisoi norjalaislehti Verdens Gang.
Norja on varmistanut paikkansa pudotuspeleissä, mutta voitolla joukkue saisi ennakolta helpomman vastustajan ensimmäisellä kierroksella.
Jos Norja jää lohkokakkoseksi, se kohtaa Norsunluurannikon.
VG:n mukaan Haalandin paikan avauskokoonpanosta ottaa Crystal Palacen keskushyökkääjä Jørgen Strand Larsen.
Haaland, 25, pelaa uransa ensimmäistä MM-turnausta. Hän on viimeistellyt ensimmäiseen kahteen otteluunsa jo neljä maalia.
Norjalaiskanava TV2 kertoo, että Haaland on vain yksi monista avauksen pelaajista, joita päävalmentaja Ståle Solbakken lepuuttaa illan pelissä.
Päätös on Norjan ulkopuolella yllättävä. Etukäteiskaavailuissa Norjan ja Ranskan välinen ottelu oli alkulohkovaiheen herkkupala. Odotusarvo oli, että ottelussa kohtaisivat oman sukupolvensa kaksi parasta maalintekijää — Haaland ja Kylian Mbappé — joista toisen olisi pakko nöyrtyä.

LUE MYÖS:
- HJK ja KuPS saivat ilouutisen – järkyttävä hieno maali ei riittänyt Interille
- Some nauraa ranskalaispelaajan hölmöilylle – ”Vuosikymmenen omituisin maali”
- Ratkesiko Veikkausliigan maalikuninkuus jo nyt?
- ”Viime yönä tehtiin yksi parhaista maaleista jalkapallohistoriassa”
- Lionel Messille kunniaa – uusi kasvi löydetty
- Italialaiskomeetta iski hattutempun ja teki Serie A -historiaa – vaihdossa odotti vihainen valmentaja
- Pitkä Veikkausliiga-taival on ohi – putoaja ja karsija selvillä
- Robert Ivanov MTV:lle: ”En ole lopettanut maajoukkueuraani ja haluaisin päästä sinne”
- Otso Liimatta saattaa palata pelikentille sunnuntaina
- Islamofobiset laulut kävivät kalliiksi – tästä napsahti sakko
- Suurseura joutui hämmentävän rituaalin kohteeksi – natsihuudot johtivat pidätyksiin
- ”Järkyttävä esitys jälleen” – fanien mitta täyttymässä Huuhkajat-peluriin
- MTV: Jarkko Wissin aika SJK:ssa ohi – uusi luotsi selvillä
- Trabzonspor-luotsi kehui KuPSia: ”Taistelivat hyvin”
- BBC: Euroopan futispomot haluavat Arsène Wengerin Fifan johtoon: ”Kyse ei ole rahasta, statuksesta tai egosta”
- Veteraanihyökkääjä saavutti kovan rajapyykin
- KuPS kolmen ottelun tappioputkessa – Miika Nuutinen: ”Jalkapallo laittaa välillä eteen kiperiä tilanteita”
- Vieraskannattajat aiheuttivat ongelmia KuPSin pelissä
- Näin Fabinho kommentoi KuPS-ottelua – puheeksi nousi myös Man City
- Mohamed Salah löylytti KuPSia – Petteri Pennanen: ”Hyvä esimerkki, miksi…”