Saksan päävalmentaja Julian Nagelsmann on vahvistanut, että maajoukkueen ykkösmaalivahti Manuel Neuer on toipunut pohjevammastaan pelikuntoon.

Neuer, 40, ehti jo lopettaa maajoukkueuransa kerran, mutta Nagelsmann kutsui hänet takaisin ryhmäänsä muiden maalivahtien loukkaantumisten ja Bayernin tähtivahdin hyvän vireen myötä. Edellisen maaottelunsa Neuer pelasi vuoden 2024 EM-kisojen puolivälierässä.

Pohjevamma piti Neuerin sivussa Bayernin kauden viimeisestä ottelusta, mutta Nagelsmannin mukaan konkarivahti on valmis pelaamaan MM-kisoissa.

Saksan päävalmentaja kertoi myös, että harjoituksissa ei ole sattunut viime päivinä loukkaantumisia, joten koko joukkue on valmis kisojen avausotteluun.

Neuer ja kumppanit aloittavat turnauksensa tänään, sunnuntaina, Curaçaota vastaan kello 20 Suomen aikaa. Samassa lohkossa pelaavat myös Ecuador ja Norsunluurannikko.

Fabrizio Romano

@FabrizioRomano
🚨🇩🇪 Manuel Neuer, set to start for Germany at the World Cup. Decision made.

Linkki twiittiin.

LUE MYÖS