Uruguayn maalivahdin katastrofikisoille ei ole vertaista koko MM-historiassa
Lauantain vastainen yö oli synkkä Uruguaylle miesten MM-kilpailuissa. 0–1-tappio Espanjalle H-lohkon päätösottelussa tarkoitti jalkapallon entiselle mahtimaalle jäämistä pudotuspelien ulkopuolelle.
Vaikka Uruguayn päävalmentaja Marcelo Bielsa suomi itseään Espanja-tappion jälkeen, ei hänen tarvitse ottaa täyttä syytä osalleen.
Bielsalla ei ollut mitään vaikutusvaltaa esimerkiksi maalivahti Fernando Musleran epäonnistumisiin.
Muslera vaihdettiin perjantaina pois kentältä jo ensimmäisen puoliajan jälkeen. Häntä kävi syyttäminen Espanjan voittomaaliksi jääneestä 1–0-osumasta.
Uruguayta vastaan tehtiin kaiken kaikkiaan neljä maalia MM-turnauksessa. Tilastopalvelu Sofascore katsoo, että niistä kolme johtui Musleran helpoista virheistä.
Avausottelussa Saudi-Arabiaa vastaan Muslera yritti kopata Mohamed Kannon heikon puskun mutta pomputti pallon eteensä maalin viimeistelleelle Abdulelah Al-Amrille. 2–2-tasapelissä Kap Verdeä vastaan hän yritti riistää pallon kaukana omalta maaliltaan, vaikka tilanteessa olisi ollut ainakin kolme puolustajaa hidastamassa Hélio Varelan etenemistä. Varela ohitti Musleran ja laittoi pallon verkkoon.
Sofascoren tilastoista ei löydy toista pelaajaa, jonka piikkiin voisi laittaa kolme maalia yksissä kisoissa. Yritys on pitänyt kirjaa viimeisen 60 vuoden ajalta.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Sofascore tarkentaa vielä, että Muslera on sen tietojen mukaan MM-historian ainut maalivahti, joka on päästänyt yli kolme maalia omilla mokillaan. Sofascore laskee uruguaylaislegendan kontolle viisi takaiskumaalia.
40-vuotias Muslera on ollut maansa ykkösvahti myös vuosien 2010, 2014 ja 2018 turnauksissa. Sergio Rochet kantoi torjuntavastuun Qatarissa 2022.
LUE MYÖS:
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne


