Uruguayn pelaajat ilmiriidoissa päävalmentajansa kanssa ennen elintärkeää MM-ottelua
Marcelo Bielsan valmentaman Uruguayn MM-kisaurakka on sujunut toistaiseksi mollivoittoisesti.
Uruguay on jäänyt tasapeliin niin Saudi-Arabian kuin Kap Verdenkin kanssa, ja on kerännyt kahdesta ottelusta vain kaksi pistettä.
Uruguay kohtaa lohkon viimeisessä ottelussaan Espanjan. Uruguayn on käytännössä voitettava ottelu edetäkseen jatkoon, sillä tasapeli ei todennäköisesti veisi Uruguayta parhaiden lohkokolmosten joukkoon.
Uruguaylaismedian mukaan maajoukkueessa kiehuu toden teolla.
Muun muassa Fede Valverden, Manuel Ugarten ja Rodrigo Bentancurin kaltaiset maajoukkueen avainpelaajat ottivat verbaalisesti yhteen Bielsan kanssa ennen Espanja-ottelua.
Pelaajien mielestä Bielsa on suunnitellut lähtevänsä Espanja-peliin väärällä taktiikalla, ja lisäksi pelaajien mukaan Bielsan harjoitusmetodit ovat fyysisesti liian raskaita joukkueelle.
Uruguaylaismedian mukaan pelaajat haluaisivat lähteä hyvin pragmaattisella pelitavalla Espanjan kimppuun luottaen vahvaan puolustuspelaamiseen ja nopeisiin vastahyökkäyksiin. Bielsa sen sijaan preferoi huomattavasti riskialttiimpaa pelitapaa, ja luotsi aikoo lähteä Espanjan kimppuun aggressiivisella prässillä.
Bielsan kerrotaan pettyneen pahemman kerran pelaajiensa väitteisiin. Bielsan ja pelaajien kerrotaan olevan täysin eri mieltä siitä, miten Espanja-ottelua pitäisi lähestyä. Uruguaylaismedian mukaan Bielsa sanoi ottelupalaverissa joukkueelleen suorat sanat tiettyjen pelaajien käytöksestä.
Uruguayn ja Espanjan välinen MM-kisaottelu käynnistyy perjantain ja lauantain välisenä yönä klo 3.00.
LUE MYÖS
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Helmareilla isot rahat pelissä – Fifa korottamassa naisten MM-kisakorvauksia
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana