”Älyttömän tyhmää” – Erkka V. Lehtolalta kovaa kritiikkiä Argentiinan kuumakalleille
Ylen asiantuntija Erkka V. Lehtola oli pettynyt Argentiinan pelaajien toimintaan sunnuntain MM-kisojen finaalissa.
Argentiina hävisi loppuottelussa Espanjalle 0–1 oltuaan täysin alakynnessä läpi pelin. Se sai koko ottelussa aikaiseksi vain kaksi maalintekoyritystä, joista kumpikin tuli vasta jatkoajalla pelin ollessa jo loppulukemissaan.
Viimeisen puolituntisen Argentiina pelasi alivoimalla, koska Enzo Fernández sai punaisen kortin aivan varsinaisen peliajan loppuhetkillä. Fernández otti ensimmäisen keltaisen korttinsa suunsoitosta ja toisen myöhästyneestä taklauksestaan, joka kieräytti Espanjan Pau Cubarsín ilmassa kuin kärrynpyörä.
Ottelun päätyttyä Argentiina sai vielä toisen punaisen kortin. Leandro Paredes otti fyysisestä ja provosoivasta pelityylistään huolimatta vain yhden varoituksen itse pelin aikana. Loppuvihellyksen jälkeen hänellä keitti kuitenkin pahasti yli, kun hän kävi käsiksi Espanjan Eric Garcíaan ja Gaviin.
Lehtola oli pettynyt Argentiinan kumpaankin kuumakalleen.
– Ihan älyttömän tyhmää pelaamista, Enzo Fernández. Et sä voi täällä (MM-finaalissa) lahjoittaa tollaiselle koneelle, Espanjalle, sen, että sä pelaat alivoimalla tuossa lämmössä, sanoi Lehtola Ylen finaalilähetyksessä.
– Ja Paredes… Onko tavoiltaan rumempaa futaajaa? Ei kovin paljon. Hän on pystynyt näissä kisoissa malttamaan mielensä aika monta kertaa, pelannut itse asiassa aika hyvät kisat, mutta tämä jättää totta kai ruman jäljen.
Lehtola sanoi, että Argentiinan pelaaminen ei muutenkaan ollut kaunista katseltavaa.
– Lähes kaikissa tilastoissa nollat taulussa. Ei näitä pelejä voi tällä tavalla voittaa. Ja jos sä pelaat näin, etkä voita, niin mitä jää käteen? Jää aika nöyryyttävä, melkein häpeällinen esitys, jota ei ole kiva muistella.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Uskomaton tilasto – tämä kuvastaa Espanjan ylivoimaa
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- ”Idiootti” – Rodri hämmentyi argentiinalaispelaajan purkauksesta
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- Huomasitko? Lionel Messi yritti saada Espanjan pelaajalle punaisen kortin – ”Surullista”
- ”Älyttömän tyhmää” – Erkka V. Lehtolalta kovaa kritiikkiä Argentiinan kuumakalleille
- Tunteet kuumenivat: Leandro Paredes hyökkäsi espanjalaispelaajan kimppuun
- Tässä MM-kisojen tähdistökentällinen
- Argentiinan valmentaja poistui lehdistötilaisuudesta kyyneleet silmissä: ”Olen hyvin pahoillani”
- LIVESEURANTA: Espanja voittaa maailmanmestaruuden jälleen – Ferran Torres on koko Espanjan sankari!
- KuPS on nyt yksin liigakärjessä – Inter menetti pisteitä
- ”Idiootti” – Rodri hämmentyi argentiinalaispelaajan purkauksesta
- Argentiinan pelaaja jätti Donald Trumpin kättelemättä