Arsène Wenger: FIFA pohtii vielä juomataukojen tulevaisuutta
FIFA:n globaalin jalkapallokehityksen johtaja Arsène Wenger myöntää, että MM-kisoissa käyttöön otetut juomatauot eivät ole olleet kannattajien mieleen.
Tämän vuoden MM-kisoissa FIFA otti käyttöön pakolliset kolmen minuutin juomatauot kummallakin puoliajalla huolimatta siitä, millaisissa olosuhteissa ottelut on pelattu.
Taukojen tarkoituksena on ollut auttaa pelaajia suoriutumaan paremmin Pohjois-Amerikan kesän paahteessa. Ne on pidetty jokaisessa kisaottelussa sääolosuhteista huolimatta ja jopa ilmastoiduilla stadioneilla.
Pakolliset juomatauot ovat kuitenkin saaneet osakseen runsaasti kritiikkiä etenkin siksi, että ne on nähty mahdollisuutena myydä lisää mainoksia pelien yhteyteen.
BBC:n tietojen mukaan Yhdysvalloissa Fox Sportsin MM-kisojen aikana esitettävän 30 sekunnin mainoksen hinta on keskimäärin 200 000–300 000 dollaria (noin 170 000–255 000 euroa) ja turnauksen loppuvaiheessa hinta voi nousta jopa 750 000 dollariin (noin 640 000 euroon).
Juomatauot ovat jakaneet mielipiteitä myös pelaajien ja valmentajien keskuudessa. Käytännössä valmentajat saavat taukojen myötä ylimääräisen aikalisän antaa ohjeita joukkueilleen. Joidenkin mielestä muutos on ollut tarpeellinen pelaajien hyvinvoinnin suojelemiseksi, kun taas jotkut sanovat taukojen muuttaneen pelin identiteettiä liiaksikin.
Turnauksen aikana katsomosta on kuultu usein buuauksia, kun tuomari on käskyttänyt pelaajat juomatauolle kesken pelin.
Wengerin mukaan FIFA arvioi MM-kisojen päätyttyä, mikä juomataukojen vaikutus on ollut.
– Minusta ei näyttänyt siltä, että ne olisivat muuttaneet otteluiden lopputuloksia, mutta olemme täällä palvellaksemme ihmisiä, jotka katsovat jalkapalloa, ja teemme johtopäätökset myöhemmin.
– Monissa otteluissa, erityisesti katetuilla stadioneilla, ihmiset eivät olleet tyytyväisiä niihin. Mutta kilpailun alussa päätettiin, että niitä käytetään kaikissa otteluissa.
LUE MYÖS
- Huuhkajista tuttu hyökkääjä löysi uuden seuran – pian vastassa Cristiano Ronaldo
- KuPS jäi jälleen ilman voittoa – HJK haki pisteen Kuopiosta
- Hämmentävä tilanne – suurseurasta eronnut valmentaja palasikin töihin
- Veikkausliigasta tuttu José Riveiro saanut AIK:n hyvään iskuun – valittiin Allsvenskanin kuukauden valmentajaksi
- Jättisummalla Veikkausliigan jättänyt Ilari Kangasniemi debytoi Leicesterissä
- Otto Ruopille ensimmäinen tehopiste Bundesliigassa
- AC Oulu debytoi loppuunmyydyllä uudella stadionillaan – IF Gnistan oli tyly vieras
- Ville Koski iski ensimmäisen maalinsa La Ligassa
- Palloliitto: Miesten Suomen Cupin finaalia ei keskeytetty sairauskohtausten takia
- Opettaja vaihtoi karttakepin OnlyFansiin ja jalkapalloon – yksi piirre ulkonäössä kiinnitti huomion
- Huuhkajista tuttu hyökkääjä löysi uuden seuran – pian vastassa Cristiano Ronaldo
- Jättisummalla Veikkausliigan jättänyt Ilari Kangasniemi debytoi Leicesterissä
- Palloliitto: Miesten Suomen Cupin finaalia ei keskeytetty sairauskohtausten takia
- Otto Ruopille ensimmäinen tehopiste Bundesliigassa
- KuPS jäi jälleen ilman voittoa – HJK haki pisteen Kuopiosta
- Hämmentävä tilanne – suurseurasta eronnut valmentaja palasikin töihin
- Kroaattipelaaja keksi täysin uuden tavan huijata vastustajaa
- 16-vuotias keskikenttäpelaaja loisti Mestarien liigassa – asiantuntijalta hurja vertaus
- Opettaja vaihtoi karttakepin OnlyFansiin ja jalkapalloon – yksi piirre ulkonäössä kiinnitti huomion
- AC Oulu debytoi loppuunmyydyllä uudella stadionillaan – IF Gnistan oli tyly vieras
