Belgialta hurja väite – Fifa ei ole selittänyt päätöstään mitenkään: ”Kaikki toimenpiteet nyt mahdollisia”
Belgian jalkapalloliitto on julkaissut tiedotteen, jossa se kritisoi Fifaa rajusti.
Belgialaisten mukaan Kansainvälinen jalkapalloliitto ei ole antanut Belgialle selitystä siitä, miksi Folarin Balogunin punainen kortti edellisestä ottelusta on kumottu.
Balogun saa pelata ottelussa, vaikka punaisesta kortista seuraa yhden ottelun pelikielto. Belgian lisäksi muun muassa Norja, Sveitsi ja Euroopan jalkapalloliitto Uefa ovat kyseenalaistaneet Fifan päätöksen.
Belgialaiset ovat vaatineet Fifalta lisätietoja. Maan liitto valitti päätöksestä, mutta Fifa hylkäsi valituksen. Belgia tiedottaa saaneensa tästä vastauksen, muttei edelleenkään kaipaamaansa aineistoa ja perusteluja Balogunin pelikiellon perumisesta.
– Belgian liitto on ilmoittanut USA:n liitolle, ettei se hyväksy pelaajan osallistumista, jos hänen nimensä on tuomarin toimittamalla pelaajalistalla ennen ottelua. Tällöin kaikki jatkotoimenpiteet ovat mahdollisia, Belgian liitto tiedottaa.
Infantino otti kantaa
Fifan tekemä ratkaisu on herättänyt laajaa kritiikkiä. MTV:n studiossa otettiin asiaan kantaa ennen Portugalin ja Espanjan välistä peliä, ja Suomen Palloliiton toimitusjohtaja Ari Lahtikin piti tehtyä päätöstä valitettavana.
USA:n presidentti Donald Trump kertoi aiemmin tiistaina ottaneensa yhteyttä Fifaan. Hän sanoi pyytäneensä Balogunin asian käsittelyä uudelleen.
Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino kertoi tiistai-iltana, että hän on puhunut Trumpin kanssa.
Infantinon mukaan Trumpin kanssa käydyllä keskustelulla ei kuitenkaan ollut vaikutusta tehtyyn päätökseen. Infantino sanoi kurinpidon käsitelleen asiaa itsenäisesti, eikä Infantinolla itsellään ole päätöksiin sanottavaa.
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Helmareilla isot rahat pelissä – Fifa korottamassa naisten MM-kisakorvauksia
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana