Graham Potter paljasti viestinsä Ruotsin pelaajille MM-putoamisen jälkeen: ”Vaikka he eivät haluaisi sitä kuulla…”
Ruotsin päävalmentaja Graham Potter oli pettynyt ryhmänsä pudottua MM-kisoista ensimmäisellä pudotuspelikierroksella, mutta myönsi oikean joukkueen menneen jatkoon.
Blågult hävisi keskiviikkona Ranskalle 0-3.
Potter löysi TV4:n haastattelussa turnauksesta kokonaisuutena hyviä asioita, vaikka pettymys olikin loppuvihellyksen jälkeen suuri. Hän oli jo ennen Ranska-peliä sanonut, että Ruotsin on kyettävä ”täydelliseen” suoritukseen, joten vastustajan taso oli tiedossa.
– Olemme todella pettyneitä putoamiseen. Emme olleet valmiita lähtemään kotiin, halusimme jatkaa. Olen valtavan ylpeä joukkueesta. Tämä on nuori joukkue, niin moni pelaaja teki debyyttinsä tässä turnauksessa, kommentoi Potter Fotbollskanalenin mukaan.
– Voisi sanoa, että tämä oli meille hieman liian suuri haaste. Onnittelemme Ranskaa jatkopaikasta, he olivat parempi joukkue. Meillä oli omat hetkemme, mutta se ei riittänyt. Tässä ei ole mitään hävettävää. Olen todella ylpeä pojista. Rakastan tätä joukkuetta. Tämä on jonkin uuden alku, mutta juuri nyt olemme pettyneitä, koska halusimme mennä pidemmälle turnauksessa.
Potterilta kysyttiin, mitä hän sanoi pelaajilleen ottelun päätyttyä.
– Vaikka he eivät haluaisi sitä kuulla, ei ole häpeä hävitä tämän tason vastustajalle. Riittää kun katsoo, kuinka kauan he ovat pelanneet yhdessä ja mitä he ovat saavuttaneet urallaan, sekä yksilöinä että joukkueena. Vertaa sitä siihen, missä me olemme – olemme kehityksen ja kokemuksen suhteen spektrin toisessa päässä.
LUE MYÖS
- KuPS-kapteeni Petteri Pennanen iski maalin suoraan kulmapotkusta: ”Nyt meni suorilta sisään”
- Huuhkajien Miro Tenholle uusi sopimus
- KuPS taisteli loppuunmyydyssä Tammelassa – Trabzonspor iski neljä maalia
- KuPSin europelissä kiehahti – tappelu katsomossa
- Harry Kanen tulevaisuudesta tipahti jättiuutinen – teki ison päätöksen
- Cristiano Ronaldolla on tukijoita Portugalin joukkueessa: ”Toivon hänen palaavan”
- Virallista: Iikka Miettinen jatkaa Ilveksen urheilujohtajana
- Miika Nuutinen: KuPSilla on suunnitelma Mohamed Salahia varten
- Pelaako Mohamed Salah illalla Tammelassa? Näin Trabzonsporin valmentaja kommentoi
- BBC: Euroopan futispomot haluavat Arsène Wengerin Fifan johtoon: ”Kyse ei ole rahasta, statuksesta tai egosta”
- Cristiano Ronaldo pelasi vahvasti – ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Vinícius ei saa pelata El Clásicossa – pitkä pelikielto napsahti
- Lionel Messin ennätys uusiksi – Erling Haaland hurjana Mestarien liigassa
- José Mourinho haukkui Espanjan jalkapallojohdon
- Mestarien liigan hattutemppusankari vaikean valinnan edessä – ”Päätän, kun sen aika koittaa”
- Veikkausliiga-joukkueen yleisökeskiarvo mykistää – ”Mahtava futiskaupunki”
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”
- Kesän Trump-sotkulla iso vaikutus – Fifa aikoo muuttaa jalkapallon sääntöjä
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
- Manchester City ja PSG kohtasivat Mestarien liigassa isossa pelissä – UCL-illassa hurja määrä maaleja
