Lähteet: Tässä on Uruguayn uusi päävalmentaja – MM-sankari ottaa ohjat
Entinen Uruguayn maajoukkueen tähtihyökkääjä Diego Forlán on nimetty maansa uudeksi päävalmentajaksi, kertovat useat lähteet.
Forlán korvaa tehtävässä Marcelo Bielsan, joka sai potkut Uruguayn pettymyksellisten MM-kisojen jälkeen.
Forlánin ensimmäinen sopimus ulottuu maaliskuuhun 2027 asti, jonka jälkeen Uruguayn jalkapalloliitto arvioi pelaajalegendan työn tulokset ja päättää, jatkaako uruguaylainen päävalmentajana myös seuraavalla MM-karsintajaksolla.
Pelaajaurallaan Forlán edusti muun muassa Atlético Madridia, Villarrealia ja Interiä.
Uruguayn maajoukkueessa Forlán pelasi vuosina 2002–2014. Hyökkääjä edusti maataan kolmissa MM-kisoissa ja pelasi yhteensä 112 maaottelua.
Forlán oli yksi La Celesten ”uuden nousun” tärkeimmistä pelaajista.
Forlán oli vuoden 2010 Etelä-Afrikan MM-kisoissa ilmiömäisessä vireessä, ja kyseessä olivat kenties kaikkien aikojen parhaat MM-kisat yksittäiseltä uruguaylaispelaajalta.
Forlán päätti pelaajauransa vuonna 2018.
Valmentajana 46-vuotias on toiminut vain kahdessa seurassa. Forlán aloitti valmennusuransa kotimaansa pääsarjassa pelaavan Peñarolin peräsimessä. Pelaajalegenda on valmentanut lisäksi myös uruguaylaisseura CA Atenasia.
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Helmareilla isot rahat pelissä – Fifa korottamassa naisten MM-kisakorvauksia
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana