Brittilehti The Times kertoo, että Norjan jalkapalloliitto tekee valituksen päättyneiden MM-kisojen tapahtumista.

Norjan palloliiton toimitusjohtaja Lise Klaveness vahvistaa, että norjalaiset tekevät Fifan eettiselle komitealle valituksen Yhdysvaltojen toiminnasta.

Valitus liittyy Folarin Balogunin pelikiellon kumoamiseen. Yhdysvaltalaishyökkääjä sai punaisen kortin pudotuspeliottelussa Bosnia-Hertsegovinaa vastaan, mutta sai yllättäen peliluvan seuraavaan otteluun Belgiaa vastaan.

Belgia teki asiasta valituksen Fifalle, joka hylkäsi tehdyn protestin.

Norja osoitti jo kisojen aikana tukensa muun muassa Sveitsin sekä Euroopan jalkapalloliitto Uefan tavoin Belgialle, jota vastaan Balogun lopulta pelasi.

Norjan palloliitto katsoo, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ylitti toimivaltansa ja puuttui poliittisesti Fifan kurinpitoon. Trump soitti Fifan puheenjohtaja Gianni Infantinolle ja pyysi Fifaa tutkimaan Balogunin tapauksen uudelleen.

Infantino väitti kisojen aikana, ettei Trumpin puhelulla ollut vaikutusta, ja että asia oli jo valmiiksi kurinpitokomitean tutkinnassa.

Balogunin pelikiellon kumoaminen oli poikkeuksellinen, sillä viimeksi Fifa on pyörtänyt pelikiellon 60-luvulla MM-kisoissa.

LUE MYÖS: