Ranskan MM-pelaaja pettyi joukkueen asenteeseen: ”Täysin anteeksiantamatonta”
Ranskan keskikenttäpelaaja Adrien Rabiot sanoo pettyneensä siihen, miten joukkue asennoitui MM-kisojen pronssiotteluun Englantia vastaan.
Rabiot ja kumppanit lähtivät pronssipelissä tauolle 0-4-tappioasemassa. Les Bleus piristyi toiselle jaksolle merkittävästi, mutta Englanti nappasi mitalit kaulaansa lukemin 6-4.
Jo ennen peliä kummastakin leiristä myönnettiin, että kumpikaan joukkue ei haluaisi pelata koko pronssiottelua, kun tavoitteena on ollut finaali ja MM-kulta.
Ranskan päävalmentajalle Didier Deschampsille sunnuntain pronssipeli oli hänen viimeinen ottelunsa maajoukkueen peräsimessä. Deschamps myönsi ennen ottelua, ettei se ole ”yhtä tärkeä peli” kuin finaali, mutta hän korosti, että hänellä on velvollisuus valmistaa joukkueensa otteluun samalla tavalla kuin mihin tahansa peliin.
Rabiot’n mielestä välinpitämättömyys leimasi Ranskan pelaamista etenkin avausjaksolla.
– Tulimme ensimmäiselle puoliajalle suorastaan häpeällisellä tavalla. Näin joidenkin pelaajien käytöksessä asioita, joita en ollut koskaan aiemmin nähnyt, varsinkaan tällaisessa ottelussa. Se on hieman pettymys, koska kyseessä oli viimeinen ottelu. Meidän velvollisuutemme oli esiintyä tässä turnauksessa kunnialla. Emme saa unohtaa kaikkea sitä, mitä olemme saavuttaneet, kommentoi Rabiot beIN Sportsille.
– Totta kai välierätappio Espanjaa vastaan aiheutti paljon pettymystä. Työ oli tehtävä loppuun asti, emmekä voi sallia itsellemme tällaista huolimattomuutta. Ryhdistäydyimme tauolla, puhuimme keskenämme ja sanoimme, että meidän täytyy osoittaa ylpeyttä ja näyttää jotain. Toinen puoliaika oli selvästi parempi, mutta ensimmäisellä puoliajalla joidenkin käytös oli täysin anteeksiantamatonta.
– Tänä iltana valmentaja ja koko taustaryhmä ansaitsevat kaiken huomion. He ovat tehneet valtavan työn. Juuri se pitää ennen kaikkea muistaa. Hän puhui pukukopissa ja kiitti kaikkia. Minusta meidän tehtävämme on kiittää häntä. Tulemme muistamaan tämän. Olemme hänelle kiitollisia.
LUE MYÖS
- Lähde: KuPS ja Inter maajoukkuehyökkääjän perässä
- Hurja viimeistely! Antoine Griezmann syötti Puskás-palkinnon arvoisen maalin
- José Mourinholta erikoinen kommentti tähtipelaajastaan
- Huikea osuma! Leo Walta upotti vapaapotkun lähes 30 metristä – katso video
- Lionel Messi jatkoi hurjaa tahtiaan: ”En rehellisesti voi uskoa”
- HJK ja KuPS saivat ilouutisen – järkyttävän hieno maali ei riittänyt Interille
- Some nauraa ranskalaispelaajan hölmöilylle – ”Vuosikymmenen omituisin maali”
- Ratkesiko Veikkausliigan maalikuninkuus jo nyt?
- ”Viime yönä tehtiin yksi parhaista maaleista jalkapallohistoriassa”
- Lionel Messille kunniaa – uusi kasvi löydetty
- ”Viime yönä tehtiin yksi parhaista maaleista jalkapallohistoriassa”
- Some nauraa ranskalaispelaajan hölmöilylle – ”Vuosikymmenen omituisin maali”
- Italialaiskomeetta iski hattutempun ja teki Serie A -historiaa – vaihdossa odotti vihainen valmentaja
- HJK ja KuPS saivat ilouutisen – järkyttävän hieno maali ei riittänyt Interille
- Ratkesiko Veikkausliigan maalikuninkuus jo nyt?
- ”Järkyttävä esitys jälleen” – fanien mitta täyttymässä Huuhkajat-peluriin
- Lionel Messille kunniaa – uusi kasvi löydetty
- Veteraanihyökkääjä saavutti kovan rajapyykin
- Islamofobiset laulut kävivät kalliiksi – tästä napsahti sakko
- Pitkä Veikkausliiga-taival on ohi – putoaja ja karsija selvillä