Lionel Messi: tämän takia maajoukkueura päättyy
Argentiinalaisikoni Lionel Messi on pelannut viimeisen maajoukkueottelunsa.
Messi, 39, kertoi maanantaina Instagram-tilillään, että hänen pelaajauransa Argentiinan maajoukkueessa on ohitse.
– Päätös sattui ja sattuu yhä sieluuni, mutta ymmärrän, että nyt on oikea hetki. Vannon, että annoin aina kaikkeni. En vain viime vuosina, jolloin voitimme kaiken, vaan myös sitä ennen. Taistelin aina ja annoin kaikkeni tämän paidan puolesta, jotta voisin tuottaa teille iloa ja saada teidät tuntemaan ylpeyttä argentiinalaisuudesta jalkapallon kautta, Messi kirjoitti Helsingin Sanomien mukaan.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
– Rakastan, olen rakastanut ja rakastan aina maajoukkueessa olemista. Annoin kaikkeni, eikä minulla ole enää enempää annettavaa. Lisäksi takaa tulee paljon hienoja nuoria pelaajia, jotka ansaitsevat paikkansa, Messi jatkoi.
Messin viimeinen peli oli kesän MM-loppuottelu, jonka Argentiina hävisi Espanjalle 0–1. Tappio ei kuitenkaan määritä sitä, millaisen perinnön pitkäaikainen kapteeni jättää maajoukkueelleen.
Julkisuudessa kuuluu usein väite, että Messi pelasi Argentiinan paidassa monta vuotta alle odotusten. Ehkä panettelua, mutta jotain perää siinä on, sillä hän lopetti jo kertaalleen maajoukkueuransa kymmenen vuotta sitten.
Messi tuli nopeasti takaisin, ja pesi kasvonsa Qatarin MM-kisoissa 2022, kun La Albiceleste voitti maailmanmestaruuden.
Messi johdatti Argentiinan myös Copa Américan voittoon vuosina 2021 ja 2024.
– Kiitos kaikesta rakkaudesta näiden 20 vuoden aikana. Jään kaipaamaan todella paljon sitä, että saan kuulla teidät kentältä käsin. Nyt olen yksi teistä, kannustan ja tuen joukkuetta ulkopuolelta.
Messin isä, Jorge Messi, menehtyi noin kolme viikkoa sitten 68 vuoden iässä. Lionel Messi kertoi, että suru-uutisella oli ratkaiseva merkitys lopettamispäätöksessä.
– Kirjoitin nämä sanat 21. heinäkuuta, kaksi päivää finaalin jälkeen. Nyt, isäni kuoleman jälkeen, olen päätöksestäni vielä varmempi kuin silloin, Messi totesi.
Messi teki 207 maaottelussa 125 maalia. Hän on kaikkien aikojen tilaston kakkonen edellään vain Portugalin Cristiano Ronaldo.
Messin ura jatkuu seurajoukkueessa Inter Miamissa. Miami on Pohjois-Amerikan MLS-liigan itäisessä konferenssissa toisena.
Muokattu viimeksi 31.8. klo 19.45: Uudelleenmuotoiltu.
LUE MYÖS:
- Ranskan liigaseura antoi potkut päävalmentajalleen – kuudesta ottelusta jäi käteen yksi pokaali
- Cristiano Ronaldon Al-Nassr kärsi rökäletappion Aasian Mestarien liigassa – nyt nettiin ilmestyi liuta videoita
- Kolumbian legenda ilmoitti – upea maajoukkueura tulee päätökseen
- ”Ukrainan Haaland” johtaa jo Hollannin liigan maalipörssiä – ikää vain 19 vuotta
- Niin katoaa mainen kunnia – Vozinha saa ryöpytystä virheistään
- Lionel Messin ex-pelikaverista Inter Miamin uusi päävalmentaja
- Entinen tähtipelaaja vaihtaa seuraa – pääsee pelaamaan lapsuuden ystävänsä kanssa
- TPS:stä tuttu Theodoros Tsirigotis löysi uuden seuran
- Jussi Nuorela nimesi kahdeksan puolustajaa avauskokoonpanoonsa – ”Meillä on selkeä hyökkääjäongelma”
- Virallista: Benjamin Källmanin valmentaja sai potkut
- Neljäs peräkkäinen voitto – Jani Honkavaaran Djurgården taistelee jopa Allsvenskanin mestaruudesta
- Lamine Yamal nimesi Ballon d’Or -suosikkinsa
- Marcus Forss on nyt uudessa seurassa – penkillä Uzbekistanissa
- Jussi Nuorela nimesi kahdeksan puolustajaa avauskokoonpanoonsa – ”Meillä on selkeä hyökkääjäongelma”
- Virallista: Benjamin Källmanin valmentaja sai potkut
- TPS:stä tuttu Theodoros Tsirigotis löysi uuden seuran
- Huuhkajista tuttu hyökkääjä löysi uuden seuran – pian vastassa Cristiano Ronaldo
- Carlo Ancelotti vahvisti: Neymarin maajoukkueura ohi
- Topi Keskinen iski ensimmäisen maalinsa Tanskan pääsarjassa
- Inter nousi jaettuun sarjakärkeen Veikkausliigassa