Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
Ukrainan ja Espanjan kaksoiskansalainen Bogdan Milovanov saapuu vahvistamaan IF Gnistania loppukauden lainasopimuksella.
Milovanov on ensisijaisesti oikea laitapuolustaja, joka pystyy pelaamaan myös muualla puolustuslinjassa.
Gnistaniin 28-vuotias pakki saapuu Ruotsin Allsvenskanin IK Siriuksesta, jossa hän on jäänyt tällä kaudella ilman peliminuutteja.
Ukrainan nuorten maajoukkueissa aikanaan pelannut Milovanov on ponnistanut ammattilaiseksi muun muassa Atlético Madridin ja Getafen junioreista.
Hänellä on vyöllään pelejä Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Milovanov on pelannut Sporting Gijónissa 60 ottelua.
Gijónista tie vei portugalilaiseen Aroucaan vuonna 2022. Hän pelasi siellä vuoteen 2024 ja siirtyi sitten Ruotsiin 2025.
Ylemmän jatkosarjan paikkaa tavoittelevan IF Gnistanin urheilutoimenjohtaja Jarkko Jokiranta kommentoi hankintaa seuran tiedotteessa.
– Bogdan on erittäin laadukas ja monipuolinen puolustaja, jonka peruspelaamisen taso on todella korkea. Hän on vahva pelaaja molempiin suuntiin ja pystyy pelaamaan meillä sekä wingbackina että topparina. Uskomme, että hän nostaa joukkueemme tasoa selvästi.
LUE MYÖS:
- José Mourinho haukkui Espanjan jalkapallojohdon
- Manchester City ja PSG kohtasivat Mestarien liigassa isossa pelissä – UCL-illassa hurja määrä maaleja
- Yhdeksän maalia! Mestarien liigassa melkoinen ilotulitus
- Vinícius ei saa pelata El Clásicossa – pitkä pelikielto napsahti
- Mestarien liigan hattutemppusankari vaikean valinnan edessä – ”Päätän, kun sen aika koittaa”
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
- Trabzonspor vahvisti: Mohamed Salah matkustaa Tampereelle
- Mestarien liigassa nähtiin jättiyllätyksiä tiistaina
- Gianni Infantinon asema horjuu – miljoonapalkkio nostatti uuden kohun
- Vinícius ei saa pelata El Clásicossa – pitkä pelikielto napsahti
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Mestarien liigan hattutemppusankari vaikean valinnan edessä – ”Päätän, kun sen aika koittaa”
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”
- Manchester City ja PSG kohtasivat Mestarien liigassa isossa pelissä – UCL-illassa hurja määrä maaleja
- Trabzonspor vahvisti: Mohamed Salah matkustaa Tampereelle
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- Yhdeksän maalia! Mestarien liigassa melkoinen ilotulitus
- MTV: Osku Maukonen siirtyy HJK:hon