Huuhkajat aloittaa syys–lokakuun maajoukkueikkunan ylihuomenna lauantaina San Marinoa vastaan.

Huuhkajien kapteenistoon kuuluva Joel Pohjanpalo avasi mietteitään tulevista Kansojen liigan otteluista Palloliiton mediatilaisuudessa torstaina.

Suomi lähtee San Marino-otteluun luonnollisesti selvänä ennakkosuosikkina. Piskuinen kääpiövaltio on voittanut historiansa aikana kolme maaottelua.

– Täytyy mennä hyvällä asenteella matsiin. Se on meistä itsestämme paljon kiinni, millainen tulos kentällä tulee lauantaina. Hyvällä asenteella lähdetään ja koitetaan saada ensimmäinen voitto ja hyvä alku tälle kampanjalle, Pohjanpalo kommentoi.

Huuhkajilla on edessään tiivis rupeama, sillä neljä ottelua pelataan reilun puolentoista viikon sisällä.

– Ei tämä missään nimessä ole ensimmäinen kerta, kun tällainen tulee vastaan. Aikaisemminkin on pelattu samanlainen rupeama ja tulevaisuudessakin tullaan pelaamaan.

Miesten maaottelukalenteria on uudistettu tälle vuodelle. Erilliset syys- ja lokakuun maaotteluikkunat on yhdistetty yhdeksi 16 päivän jaksoksi. Vielä viime vuonna syksyllä pelattiin kaksi erillistä yhdeksän päivän ikkunaa.

– Olen itse asiassa tyytyväinen tähän. Aikaisemmin on ollut kolme ikkunaa hyvin tiiviisti, jolloin rytmi vähän katoaa ja se on sellaista edestakaisin menemistä. Itse otin tämän positiivisena muutoksena. Tietysti pelit tulevat suhteellisen nopealla tempolla, mutta ei siinä sinänsä mitään uhkaa ole, Pohjanpalo sanoi.

Palermossa vahva startti

Pohjanpalon syksy on lähtenyt seurajoukkueessa hyvin liikkeelle. Palermo johtaa Serie B:tä viiden kierroksen jälkeen.

– Alku on ollut mitä parhain. Cupissa kaksi voittoa ja liigassa neljä voittoa ja yksi tasapeli. Tasapelikin tuli vaikeasta vierasottelusta ja siellä pelattiin tekonurmella.

– Kausi on kuitenkin täysin alussa, niin turha lähteä huutelemaan sen enempää. Loistava alku, täytyy jatkaa samaa rataa mutta myös parantaa paljon meidän pelaamista. Pitää saada myös helpotettua tiettyjä voittoja, ettei tarvitse aina ihan sinne lisäajan viimeiseen minuuttiin asti taistella joka pallosta.

Pohjanpalo nauttii tällä hetkellä molemmissa ympäristöissä vankasta hyökkäyspään kokemuksesta.

Palermossa suomalaista valmentaa Italian kaikkien aikojen kovimpiin hyökkääjiin kuuluva Filippo Inzaghi, ja Huuhkajissa Jacob Friisin valmennusryhmään liittyi kesällä ex-maajoukkuehyökkääjä Jonatan Johansson.

Entisten huippukärkien kokemuksesta on kokeneemmallekin maajoukkuehyökkääjälle Pohjanpalolle edelleen hyötyä.

– On siitä kyllä etua. Heillä on ymmärrys siitä, millaista on hyökkääjänä pelata ja millaisia tilanteita siellä tulee vastaan. On ymmärrystä, miten pelin kulku ja tilanteet vaikuttavat suorittamiseen. Niistä asioista pystyy suoraan aina keskustelemaan.

Pohjanpalo nähdään tositoimissa todennäköisesti heti ylihuomenna lauantaina, kun Suomi kohtaa San Marinon. Ottelu alkaa kello 19.00 Suomen aikaa.

LUE MYÖS: