Manchester Cityä on epäilty 115 talousrikkomuksesta.

Nyt The Athletic kertoo, että manchesterilaisseuran on todettu syyllistyneen 114 talousrikkomukseen eli yhtä lukuun ottamatta kaikkiin epäiltyihin tapauksiin.

The Athleticin mukaan rangaistusta ei vielä ole päätetty, mutta nyt sellaista voidaan odottaa, kun Cityn katsotaan rikkoneen sääntöjä.

Mahdollisia sanktioita sääntöjen mukaan ovat esimerkiksi huomautus ja sakot, pistevähennykset tai pudottaminen kokonaan Englannin Valioliigasta.

Manchester City aikoo valittaa tehdystä päätöksestä. Seuran mukaan tutkinta on keskeneräinen, eikä City katso sortuneensa rikkomuksiin.

Tutkinnassa ja mahdollisten sanktioiden langettamisessa on mennyt pitkään, sillä Valioliiga haastoi Cityn talousrikkeistä helmikuussa 2023.

The Athleticin haastatteleman asiantuntijan mukaan on epätodennäköistä, että City menettäisi saavuttamansa mestaruudet, vaikka pistevähennyksiä tulisi. Mahdolliset vähennykset kohdistettaisiin todennäköisemmin tuleviin kausiin.

LUE MYÖS: