Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
Entinen AC Milanin ja Manchester Cityn tähtipelaaja Tijjani Reijnders, 28, siirtyi kesällä Saudi-Arabiaan Al Qadsiahin riveihin. Moni piti siirtoa yllättävänä, sillä Alankomaiden maajoukkuekeskikenttä kuuluu edelleen pelipaikkansa maailman eliittiin. Siirto Saudi-Arabian pääsarjaan herätti kysymyksiä erityisesti hänen ikänsä vuoksi.
Kuten moni jo tietää, Saudi-Arabiassa maksetaan pelaajille valtavia palkkoja. Vaikka raha usein puhuukin tällaisissa päätöksissä, viime vuosina on noussut esiin myös toinen ilmiö pelaajien siirtyessä Saudi-Arabiaan.
Monet pelaajat ovat seurojen mediatilaisuuksissa kertoneet esimerkiksi, että kyseessä on heidän ”unelmaseuransa” tai että he ovat seuranneet joukkueen pelejä jo lapsuudesta asti. Reijnders ei kuitenkaan turvautunut tällaisiin fraaseihin, vaan kertoi rehellisesti siirtonsa syyn. Se on myönnettävästi raikas tuulahdus nykyjalkapallon usein siloiteltujen lausuntojen keskellä.
Näin Alankomaiden pallotaituri kommentoi siirtoaan:
– Kun pelaajaurani päättyy, en halua enää joutua tekemään töitä. Totta kai en luultavasti olisi enää joutunut työskentelemään Manchester Cityn sopimuksenkaan jälkeen, mutta tämä siirto antaa minulle mahdollisuuden turvata perheeni tulevaisuuden useiksi sukupolviksi.
– En aio valehdella siitä. Tämän sopimuksen ansiosta voin varmistaa, että myös lapsenlapseni ovat taloudellisesti turvattuja, joten miksi en tekisi sitä, myönsi Reijnders.
Reijndersiltä vastasi vielä syytöksiin, jossa ihmiset kertovat hänen siirtyneen Saudeihin vain rahan takia.
– En oikeastaan voi syyttää heitä siitä. Mutta kun sinulle tarjotaan sellaista palkkaa, kokeilepa itse sanoa ei. Jokainen voi ottaa moraalisen yläaseman ja sanoa: ”Minä en koskaan tekisi niin”, mutta olen melko varma, että suurin osa ihmisistä hyväksyisi tarjouksen. Itse asiassa useimmat ihmiset ottaisivat varmasti vastaan myös ylennyksen omassa työssään, totesi Reijnders.
Reijndersin vuosipalkka on lähteiden mukaan hulppeat 18 miljoonaa euroa. Kieltämättä kyseiselle summalle on vaikea sanoa ei.
LUE MYÖS:
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”

