Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
Suomen miesten jalkapallomaajoukkue murskasi San Marinon vieraskentällä lauantai-iltana Kansojen liigan avausottelussa lukemin 0–7. Ottelun hahmoina olivat kolme maalia tehnyt Joel Pohjanpalo, kaksi tehnyt ja yhden syöttänyt Leo Walta sekä yhden tehnyt ja kaksi syöttänyt Adrian Svanbäck.
Huuhkajat aloitti ilotulituksen jo viidennellä peliminuutilla, kun Pohjanpalo pääsi laukomaan irtopallon lähietäisyydeltä verkkoon. Vain yhdeksän minuuttia myöhemmin A-maajoukkuedebyyttiään pelannut Svanbäck, 22, puski vitosen sisältä Waltan keskityksen maaliin.
Benjamin Källman osui vielä kertaalleen avausjaksolla vieden Huuhkajat kolmen maalin johdossa tauolle.
Toisella jaksolla Walta aloitti oman näytöksensä. Los Angelesiin siirtoikkunan lopulla siirtynyt 23-vuotias keskikenttämies tykitti kaksi upeaa osumaa oikealla jalallaan takakulmaan. Ensimmäinen kuti upposi hienolla tavalla aivan yläkulmaan. Toinen oli matalampi, mutta sitä edelsi Waltan upea yksilösuoritus.
Pohjanpalo iski illan toisen osumansa Svanbäckin alustuksesta kymmenisen minuuttia ennen päätösvihellystä. Muutama minuutti myöhemmin kapteeni täräytti hattutempun Robin Lodin hankkimasta rangaistuspotkusta.
Suomi pelaa Kansojen liigan C-liigassa. Samassa lohkossa ovat Suomen ja San Marinon lisäksi Albania sekä Valko-Venäjä, jotka pelaavat oman ottelunsa lauantaina kello 21.45 Suomen aikaa. C-liigan lohkovoittajat nousevat suoraan B-liigaan.
LUE MYÖS:
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- KTP palaa Veikkausliigaan