OULU. AC Ouluun loppukaudeksi lainapestillä siirtynyt Roope Riski avasi lyhyesti HJK-tappion jälkeen suunnitelmiaan uran jatkosta.

35-vuotias hyökkääjä iski ensimmäisen maalinsa AC Oulu -paidassa käynnistäen isäntien kirin HJK:ta vastaan. Lopulta HJK oli vahvempi ottelussa lukemin 3–4.

– Hyvin kaavittiin peliin mukaan. Ensimmäinen jakso oli heikko meiltä. Vaihtojen kautta saatiin lisää jalkoja kentälle ja päästiin hienosti peliin mukaan. Pienistä marginaaleista on kiinni, ja se on huomattu tänä vuonna, Riski summasi HJK-ottelun SuomiFutiksen haastattelussa.

– Tänään saatiin taas oppi siitä, että jokainen tilanne pitää pelata loppuun asti.

AC Oulu valahti tappion myötä Veikkausliigan ylemmässä loppusarjassa viimeiseksi. Piste-eroa neljänteen sijaan on jo viisi pistettä.

– Vedetään täysillä loppuun asti. Tänään nähtiin, että pystymme tekemään niitä maaleja. Tällaista vastustajaa vastaan, kun tekee kolme, niin se antaa uskoa, että pystymme myös muita vastaan luomaan maalipaikkoja.

– Uskomme, että voimme napata pisteitä loppukaudesta ja katsotaan, mihin se riittää, Riski summasi.

Kokenut hyökkääjä paljasti vielä lopuksi, että ura on jatkumassa. Se ei kuitenkaan jatku Oulussa.

– Etsitään uutta työnantajaa, Riski sanoi virnuillen kysymykseen omasta tulevaisuudestaan.

Juuso Koivumäki

LUE MYÖS: