ESS: Veikkausliiga-seuran päävalmentaja syyttää pääsponsoria lajin pilaamisesta
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliiga-seura FC Lahden päävalmentaja Juha Malinen pitää sarjan nimisponsoria Veikkausta yhtenä pääsyyllisenä sarjan runsaasta ja tiheästä ottelumäärästä alkukauden aikana.
Otteluruuhkan tuomaa väsymystä ja sitä, ettei joukkueet ole pystyneet harjoittelemaan pelien tiimellyksessä juuri lainkaan, on pidetty suurena tekijänä siinä, että Veikkausliiga-seurat putosivat europeleistä mm. luxemburgilaiselle, islantilaiselle ja virolaiselle joukkueelle.
– Kukaan ei ole puhunut tästä ääneen, mutta Veikkaus on yksi osasyyllinen suomalaiseen sarjajärjestelmään. Veikkauksen kupongeille pitää saada kesällä kohteita, kun isot sarjat ovat tauolla, Malinen täräyttää Etelä-Suomen Sanomille.
Malinen nostaa keskusteluun myös sen, pitäisikö kotimaassakin siirtyä ns. eurooppalaiseen pelirytmiin. Nykyään jo pohjoisemmissakin maissa, mm. Tanskassa ja viimeksi Venäjällä on siirretty kauden alku syksylle ja loppupelit keväälle talvitaukoineen. Malinen näkee tämän olevan tulevaisuudessa ainoa vaihtoehto, jos Suomessa halutaan muutosta lajin nykytilaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä