Joni Ahokas

1928 VIESTIT 0 KOMMENTIT

200 miljoonaa kesällä törsännyt AC Milan rankaisi nöyryyttävästä tappiosta

AC Milanin kriisi on ollut koko Euroopan jalkapallon syksyn surullisimpia. Kesällä 200 miljoonaa euroa lisävahvistuksiin törsännyt Milan on Serie A:ssa vasta kahdeksantena europaikkojen ulkopuolella. Eilen...

Manchester Unitedin tähtihyökkääjä sai rangaistuksen kesän pidätyksestä – ”Katuu syvästi”

Manchester Unitedin Romelu Lukaku pidätettiin kesällä aiheutettuaan häiriötä Yhdysvalloissa Los Angelesin Beverly Hillsillä. Belgian maajoukkuehyökkääjä sai viisi meluvalitusta viiden päivän sisään, mutta jatkoi äänekästä...

Syöpätaistelu muutti Serie A -pelaajan käsitystä elämästä – ”Tunsin itseni voittamattomaksi”

Sassuolo-puolustaja Francesco Acerbi pelasi sunnuntaina sadannen peräkkäisen ottelunsa seuran avauksessa. Italialaistopparilla on takana vaikeita aikoja ja kaksi voitettua kivessyöpää. Syöpätaistelu on tuonut Acerbin elämään uutta...

Yle Urheilu: Bayern Münchenin jättänyt Tinja-Riikka Korpela haluaa Yhdysvaltoihin – ”Kärkipään joukkueissa maailman parhaita...

Suomen maajoukkuepelaaja Tinja-Riikka Korpela päätti viime viikolla jättää Bayern Münchenin. 31-vuotiaan maalivahdin sopimus saksalaisjätin kanssa purettiin naisen omasta tahdosta (lue uutinen). Nyt Korpela vihjaa Yle...

Nuoren suomalaisvahdin siirto Ruotsiin varmistui

Carljohan Erikssonin siirto Ruotsiin on varmistunut. 22-vuotias suomalaisvahti on tehnyt jönköpingläisen J-Södran kanssa kauden 2018 kattavan sopimuksen. - Saamme Carljohanista lahjakkaan maalivahdin, joka voi ottaa...

VPS:lle uusi portugalilainen fysiikkavalmentaja

VPS on pestanut uuden fysiikkavalmentajan. Portugalilainen Carlos Fradao saapuu Vaasaan Espoon Palloseurasta. Fradaon sopimus on yksivuotinen optiolla lisävuodesta. Fradao työskenteli EPS:ssä kahden vuoden ajan. Ennen...

EM-finaalivalmentaja puolustaa kollegaansa Italian MM-fiaskosta – ”Hän ei ryssinyt asioita”

Cesare Prandelliolisi kiinnostunut palaamaan Italian maajoukkueen valmentajaksi, mikäli kutsu tulisi oikeissa olosuhteissa. Azzurrit etsivät uutta luotsia MM-kisojen karsintakatastrofin jälkeen. Italia karsiutui jatkokarsinnoissa Ruotsia vastaan. Päävalmentaja...

Lehti: Juventus tarjoamassa Chelsea-hylkiölle pakoreitin Lontoosta

Juventus on kiinnostunut ostamaan David Luizin pois Chelseasta. Asiasta uutisoi Mirror-lehti. Brasilian maajoukkuemies Luiz on pudonnut viime viikkoina Antonio Conten avauskokoonpanosta. 30-vuotias puolustaja sivuutettiin ensimmäisen...

Hämmentävä hetki: Jalkapallohuligaanit sytyttivät soihdut TV-studiossa (video)

Tunisialaisen televisiokanavan Tusisnatv:n FaceAFace-ohjelmassa nähtiin tuoreimmassa jaksossa erikoinen tilanne. TV-studion vieraina oli kaksi ultra-jalkapallohuligaania. Ohjelman loppuun haastateltavana ollut kaksikko sytytti studioon tuomansa soihdut palamaan kesken...

Mitä ihmettä? – Chelsean supertähti Didier Drogba teki rajun ulkonäkömuutoksen (Kuva)

Chelsean hyökkääjälegenda Didier Drogba on yllättänyt radikaalilla ulkonäkömuutoksella. 39-vuotias norsunluurannikkolainen julkaisi Twitter-tilillään kuvan hämmentävästä muodonmuutoksesta. Drogba tunnettiin valioliigavuosinaan pitkästä ja tuuheasta kampauksestaaan. Nyt tavaramerkki on...

Suosikkisarjasta tutut ninjakilpikonnat tunkeutuivat jalkapallo-ottelussa kentälle – viittaus PSG-tähden lempinimeen

PSG:n eilisessä Ranskan liigan ottelussa Rennesiä vastaan nähtiin erikoinen kentälletunkeutuminen. Edinson Cavanin 3-1-maalin jälkeen nimittäin kaksi pariisilaisseuran kannattajaa juoksi nurmelle suositusta televisiosarjasta tutuissa Turtles...

Manchester City -tähti rasistisen häiriköinnin kohteena – potkaisi ja kutsui n**keriksi

Manchester Cityn laitahyökkääjä Raheem Sterling joutui rasistisen ahdistelun kohteeksi ennen lauantain Tottenham-ottelun alkua. Englannin maajoukkuemiehen välikohtaus tapahtui Daily Mailin mukaan ennen pelaajan saapumista...

Wayne Rooney ei tunnusta ylivoimaista Manchester Cityä Valioliigan parhaaksi joukkueeksi – ”City lyödään yhdessä...

Wayne Rooneyn mielestä Manchester Cityllä on vielä paljon tehtävää, ennen kuin seurasta voidaan puhua Englannin kaikkien aikojen parhaana joukkueena. Citizens kasvatti eilen voittoputkensa Valioliigassa...

Suomalaispelaajalle kauden neljäs maali Hollannissa

Frederik Jensen onnistui eilen maalinteossa, kun Twente tasasi pisteet Hollannin pääsarjassa Vitessen kanssa. Suomen maajoukkuemiehen edustama Twente jäi kotonaan 1-1-tulokseen. Jensen vastasi ottelun avausmaalista, kun...

Serie A -tähti sivusi Diego Maradonan maaliennätystä – ”Hän tuli toiselta planeetalta”

Napolin keskikenttäpelaaja Marek Hamsik sivusi lauantaina todellista legendaa noustuaan tasoihin Argentiinan ikonin Diego Maradonan kanssa. Slovakian maajoukkuemiehen uran 115:s osuma Napolissa Torinon verkkoon on...

Cristiano Ronaldo ratkaisi! – Real Madrid toista kertaa peräkkäin seurajoukkueiden maailmanmestari

Real Madrid juhli lauantaina toista kertaa peräkkäin seurajoukkueiden maailmanmestaruutta. La Ligan puolustava mestari kaatoi finaalissa brasialaisen Gremion 1-0-numeroin. MM-kulta oli Realin seurahistorian kolmas. Madridiin mestaruuden...

Tinja-Riikka Korpelan ja Bayern Münchenin tiet eroavat

Suomen maajoukkuepelaaja Tinja-Riikka Korpela jättää Bayern Münchenin. Saksalaisseura vahvistaa 31-vuotiaan maalivahdin lähdön verkkosivuillaan. Bayernin joukkueenjohtajan Karin Dannerin mukaan päätöksessä kunnioitettiin Korpelan omia toiveita. - Tämä ei...

Manchester City kylvetti Tottenhamia kärkitaistossa – häviäjätähdiltä rajua sikailua

Manchester Cityä ei pysäytä mikään. Tänään sarjakärjen ylivoiman sai kokea Tottenham, jota Citizens pöllytti kotonaan murskaavin 4-1-lukemin. Voitto oli kotijoukkueelle jo 16:s peräkkäinen Valioliigassa. Johto...

Barcelona-ikonille satelee rahakkaita tarjouksia Kiinasta – siirto moninkertaistaisi nykyisen palkan

Barcelonassa koko uransa pelannut Andrés Iniesta herättää kiinnostusta Kiinassa. Espanjalaislehti Mundo Deportivon mukaan keskikenttäpelaaja on saanut useampia tarjouksia eri seuroilta. Lehti kertoo kertoo, että moni...

Helmaritähti Sanni Franssi maalinteossa Juventuksen murskavoitossa

Sanni Franssi onnistui maalinteossa, kun Juventus murskasi Naisten Serie A:ssa vieraskentällä Ravenna Womanin. Torinolaisseura nappasi pisteet peräti 5-0-lukemin. Suomen naisten maajoukkuehyökkääjä Franssi pääsi iskemään Juventuksen...

Lukas Hradeckýlle ja Niklas Moisanderille karvaat pettymykset Bundesliigassa

Lukas Hradeckýn edustama Eintracht Frankfurt menetti ikävästi viime hetkillä voittonsa kärkipään pelissä Schalkea vastaan. Kotijoukkue suli katkerasti viimeisellä kympillä ja 2-0-johto kääntyi 2-2-tasapeliksi. Schalken tasoituksen...

Serie A -kärki Interille kauden ensimmäinen tappio

Serie A:n sarjakärki Inter Milan on hävinnyt kauden ensimmäisen ottelunsa. Milanolaisjätin kotikentällään yllätti Udinese kahden maalin erolla 3-1-lukemin. Udinese aloitti maalinteon 14. minuutilla Kevin Lasagnan...

HIFK-vahti ottamassa seuraavan askeleen urallaan Ruotsissa – ”Suomesta on vaikea päästä pois”

Helsingin HIFK:n maalivahti Carljohan Eriksson suuntaa uusiin haasteisiin. Jönköpingiläislehti JNytt uutisoi 22-vuotiaan suomalaisen olleen Ruotsin pääsarjasta pudonneen J-Södran testeissä. J-Södralla on tällä hetkellä vain yksi...

Real Madrid -legenda paljastaa salaisuuden Cristiano Ronaldon menestykseen – ”Jalkapallohistorian tuottoisin ego”

Real Madrid -legenda Jorge Valdano uskoo Cristiano Ronaldon egon olevan suurin motivaattori portugalilaisen menestyksessä. Real-hyökkääjä voitti viime viikolla uransa viidennen Ballon d'Orin sivuten Barcelonan...

Kyläseura Östersund toivoi Arsenalia – ”Minulla oli kaksi unelmavastustajaa”

Eurooppa-liigassa yllättäneellä kyläseura Östersundilla kävi heikko arpaonni Eurooppa-liigan pudotuspeleissä. Lohkovaiheesta jatkanut ruotsalaisjoukkue saa helmikuussa vastaansa Valioliigasta Arsenalin. Hieman yllättäen Östersund toivoi kovaa arpaa. - Se tuntui...

Yle Urheilu: Tim Sparvilta jalo ehdotus tasa-arvon edistämiseksi – ”On liian helppoa olla sanomatta...

Jalkapallossa ja urheilussa on miesten ja naisten välillä merkittäviä tuloeroja. Yle Urheilun, Norjan yleisradio NRK:n ja Ruotsin SVT:n tasa-arvoselvityksen mukaan miehet tienasivat näissä maissa...

Takki auki ei kannata lähteä – Ruotsin sensaatioseuralta mainiota ivailua Arsenalille

Ruotsin kyläseura Östersund teki jättimäisen yllätyksen selviämällä Eurooppa-liigassa jatkopeleihin. Samassa alkulohkossa pelasi Athletic Bilbaon ja Hertha Berlinin kaltaisia suurseuroja. Vastus ei helpota myöskään pudotuspeleissä. Österlundin...

HIFK kiinnitti johtotopparinsa vuoden jatkosopimuksella

Kokenut Pauli Kuusijärvi jatkaa HIFK:ssa. Helsinkiläisseura on solminut puolustajansa kanssa yksivuotisen jatkosopimuksen. - HIFK merkitsee henkilökohtaisella tasolla hirveän paljon. Tänä päivänä aika on tietynlainen ylellisyys;...

Seuralegenda ennakoi Serie A:n tähtipojan lähtöä – ”Puoli Eurooppaa haluaa”

Federico Chiesa on ollut Fiorentinan heikon syksyn harvoja valopilkkuja. 20-vuotias laiturilupaus on noussut monen kilpailijan ostoslistalle. Fiorentinan entinen pelaajalegenda ja valmentaja Giancarlo Antagnoni uskoo, että...

Valioliigahyökkääjä sai valmentajan ja fanien vihat niskaansa – ”Hän vajosi mustaan aukkoon”

Crystal Palace -hyökkääjä Christian Benteke onnistui suututtamaan tempullaan sekä manageri Roy Hodgsonin että seuran fanit. Belgian maajoukkuemies ei noudattanut valmennusjohdon määräyksiä, vaan ampui väkisin...
20€ talletuksella 30€ pelirahaa + 150 ilmaiskierrosta
20€ talletuksella 30€ pelirahaa + 150 ilmaiskierrosta