TPS:n Heinikangas: Peli ei vielä uomissaan
Turun Palloseuran hyvä alkukausi on ottanut täydellisen käännöksen ja nyt joukkue on hävinnyt kaksi otteluaan perätysten.
Joukkueen kapteeni Jarno Heinikankaan mukaan raitapaitoja on koeteltu kovaa, mutta edelleen usko omaan tekemiseen on vahvalla pohjalla.
//
Hyvän alkukauden jälkeen kurssi on kääntynyt Mitä on tapahtunut?
Nyt ollaan vaikeassa tilanteessa. Aloitimme sarjan hyvin ja saimme hyvät voitot, mutta sen jälkeen on tullut tasureita.
Pelimme ei ole vielä uomissaan kokonaisvaltaisesti, sillä olemme ainoastaan yhdessä pelissä onnistuneet kokonaan ja se oli Suomen Cupin ottelussa Jaroa vastaan.
Olitte pitkään voittamattomia, mutta nyt ette ole voittaneet viiteen peliin ja olette hävinneet kaksi ottelua putkeen?
Tuntuu, että kahdessa viime pelissä meitä on koeteltu todella rajulla kädellä. Molemmissa peleissä ensimmäinen puolisko on ollut täysin meidän, olemme luoneet paikkoja, mutta emme ole saaneet maalia ja sitten vastustaja iskee meidän verkkoon ainoasta paikastaan. Se vaan syö niin hemmetisti.
Teillä on yksi Veikkausliigan parhaimmista hyökkäyskalustoista, mutta viimeistely hallinnasta huolimatta on ollut heikkoa. Miksi?
Välillä ne pallot eivät vain mene mistään sisään ja tuntuu, että kaikki pomppii meitä vastaan. Meillä on kuitenkin edelleen kova luotto omaan tekemiseemme ja se meidän peruspelaaminen, niin kauan kuin se on toiminut, on ollut hyvää. Olemme kontrolloineet, mutta se ei vain ole kestänyt koko 90-minuuttia.
Mitä asian eteen voi tehdä?
Siitä on nyt puhuttu, että keskityksiin pitää saada enemmän miehiä boksiin ja omaa pelaamistamme nopeammaksi. Meillä on kuitenkin jätkiä, jotka pystyvät tekemään maaleja, kun se rentous löytyy.
//
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi

- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?