Jenkinson 4. ulosajettu suomalainen Valioliigassa

Arsenal-pakki Carl Jenkinsonista tuli sunnuntaina neljäs suomalainen, joka on saanut punaisen kortin Englannin Valioliigassa. Puolustaja joutui uloajetuksi Manchester Unitedia vastaan ottelun 77. peliminuutilla saatuaan toisen keltaisen korttinsa. ManU vei ottelun nimiinsä murskalukemin 8-2.
Suomalaisista useimmin punaisen kortin Valioliigassa on nähnyt Bolton-vahti Jussi Jääskeläinen, jolla on tilillään peräti neljä suihkukomennusta. Jässin viimeisimmästä ulosajosta tulee maanantaina kuluneeksi tasan vuosi. Tuolloin suomalaistorjujan ottelu Birminghamia vastaan päättyi jo 37. minuutilla. Kolme aiempaa punaista korttiaan Jääskeläinen sai marraskuussa 2004 ja debyyttikaudellaan 2000-2001 kahdesti.
Myös toinen suomalainen maalivahti, nimittäin Peter Enckelman, on joutunut kesken pelin suihkuun. Tämä tapahtui lokakuussa 2002 Aston Villan paidassa. Edellä mainittujen lisäksi punaisen kortin on nähnyt myös Liverpool-legenda Sami Hyypiä, jonka erotuomari poisti kentältä huhtikuussa 2003 ottelussa ManUa vastaan jo neljännellä minuutilla.
Jenkinsonin punainen kortti oli yhteensä seitsemäs suomalaiselle annettu ulosajo Valioliigassa.
//
Manchester United – Arsenal 8-2 (3-1)
1-0 Danny Welbeck (22)
2-0 Ashley Young (27)
3-0 Wayne Rooney (40)
3-1 Theo Walcott (45)
4-1 Wayne Rooney (63)
5-1 Nani (67)
6-1 Park Ji-Sung (69)
6-2 Robin Van Persie (74)
7-2 Wayne Rooney rp (82)
8-2 Ashley Young (90)
Valioliigan sarjataulukko: Manchester U 3 3 0 0 13- 3 9 Manchester C 3 3 0 0 12- 3 9 Liverpool 3 2 1 0 6- 2 7 Chelsea 3 2 1 0 5- 1 7 Wolverhampton 3 2 1 0 4- 1 7 Newcastle 3 2 1 0 3- 1 7 Aston Villa 3 1 2 0 3- 1 5 Wigan 3 1 2 0 3- 1 5 Stoke 3 1 2 0 2- 2 5 Bolton 3 1 0 2 7- 6 3 Everton 2 1 0 1 1- 1 3 QPR 3 1 0 2 1- 6 3 Sunderland 3 0 2 1 1- 2 2 Norwich 3 0 2 1 3- 5 2 Swansea 3 0 2 1 0- 4 2 Fulham 3 0 1 2 1- 4 1 Arsenal 3 0 1 2 2-10 1 ======================================= West Bromwich 3 0 0 3 2- 5 0 Blackburn 3 0 0 3 2- 6 0 Tottenham 2 0 0 2 1- 8 0
//
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- VPS:n historiallinen voittoputki tuli päätökseensä
- Ranskalaishyökkääjä siirtyi rahan perässä Saudi-Arabiaan: ”En odottanut siirtyväni jo nyt tänne”
- Näin Napoli pahoitteli somekohua tähtihyökkääjälleen
- AS Roma pelaa seurahistoriansa surkeinta alkukautta – näin reagoi José Mourinho
- Syntymäpäiväsankari Niklas Moisander jatkosopimukseen Malmön kanssa
- Paulus Arajuuri, 35, lopettaa uransa: ”Nyt on oikea aika päättää tämä matka”
- Zinédine Zidane kieltäytyi huippupestistä Ranskassa
- Maalintekovaikeuksista kärsinyt Honka myi maalitykkinsä juuri ennen kauden alkua – Vesa Vasara: ”Kaksipiippuinen asia”
- Andrea Pirlo akuutin potku-uhan alla – perinteikäs seura pelannut surkean alkukauden
- Katso: Topi Keskinen teki upean yksilösuorituksen Veikkausliigassa
- Ranskalaishyökkääjä siirtyi rahan perässä Saudi-Arabiaan: ”En odottanut siirtyväni jo nyt tänne”
- AS Roma pelaa seurahistoriansa surkeinta alkukautta – näin reagoi José Mourinho
- Maalintekovaikeuksista kärsinyt Honka myi maalitykkinsä juuri ennen kauden alkua – Vesa Vasara: ”Kaksipiippuinen asia”
- Zinédine Zidane kieltäytyi huippupestistä Ranskassa
- Näin Napoli pahoitteli somekohua tähtihyökkääjälleen
- VPS:n historiallinen voittoputki tuli päätökseensä
- Paulus Arajuuri, 35, lopettaa uransa: ”Nyt on oikea aika päättää tämä matka”
- Serie A:n viime kauden parhaan pelaajan puolen vuoden maaliton putki tuli viimein päätökseensä
- Robert Taylorin Inter Miami hävisi cup-finaalin
- Andrea Pirlo akuutin potku-uhan alla – perinteikäs seura pelannut surkean alkukauden