Jenkinson 4. ulosajettu suomalainen Valioliigassa
Arsenal-pakki Carl Jenkinsonista tuli sunnuntaina neljäs suomalainen, joka on saanut punaisen kortin Englannin Valioliigassa. Puolustaja joutui uloajetuksi Manchester Unitedia vastaan ottelun 77. peliminuutilla saatuaan toisen keltaisen korttinsa. ManU vei ottelun nimiinsä murskalukemin 8-2.
Suomalaisista useimmin punaisen kortin Valioliigassa on nähnyt Bolton-vahti Jussi Jääskeläinen, jolla on tilillään peräti neljä suihkukomennusta. Jässin viimeisimmästä ulosajosta tulee maanantaina kuluneeksi tasan vuosi. Tuolloin suomalaistorjujan ottelu Birminghamia vastaan päättyi jo 37. minuutilla. Kolme aiempaa punaista korttiaan Jääskeläinen sai marraskuussa 2004 ja debyyttikaudellaan 2000-2001 kahdesti.
Myös toinen suomalainen maalivahti, nimittäin Peter Enckelman, on joutunut kesken pelin suihkuun. Tämä tapahtui lokakuussa 2002 Aston Villan paidassa. Edellä mainittujen lisäksi punaisen kortin on nähnyt myös Liverpool-legenda Sami Hyypiä, jonka erotuomari poisti kentältä huhtikuussa 2003 ottelussa ManUa vastaan jo neljännellä minuutilla.
Jenkinsonin punainen kortti oli yhteensä seitsemäs suomalaiselle annettu ulosajo Valioliigassa.
//
Manchester United – Arsenal 8-2 (3-1)
1-0 Danny Welbeck (22)
2-0 Ashley Young (27)
3-0 Wayne Rooney (40)
3-1 Theo Walcott (45)
4-1 Wayne Rooney (63)
5-1 Nani (67)
6-1 Park Ji-Sung (69)
6-2 Robin Van Persie (74)
7-2 Wayne Rooney rp (82)
8-2 Ashley Young (90)
Valioliigan sarjataulukko: Manchester U 3 3 0 0 13- 3 9 Manchester C 3 3 0 0 12- 3 9 Liverpool 3 2 1 0 6- 2 7 Chelsea 3 2 1 0 5- 1 7 Wolverhampton 3 2 1 0 4- 1 7 Newcastle 3 2 1 0 3- 1 7 Aston Villa 3 1 2 0 3- 1 5 Wigan 3 1 2 0 3- 1 5 Stoke 3 1 2 0 2- 2 5 Bolton 3 1 0 2 7- 6 3 Everton 2 1 0 1 1- 1 3 QPR 3 1 0 2 1- 6 3 Sunderland 3 0 2 1 1- 2 2 Norwich 3 0 2 1 3- 5 2 Swansea 3 0 2 1 0- 4 2 Fulham 3 0 1 2 1- 4 1 Arsenal 3 0 1 2 2-10 1 ======================================= West Bromwich 3 0 0 3 2- 5 0 Blackburn 3 0 0 3 2- 6 0 Tottenham 2 0 0 2 1- 8 0//
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin

- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa