Lehkosuo: HJK-tappio ei rassaa henkisesti
FC Honka kärsi viime perjantaina kirvelevän liigatappion, kun se taisteli pääkaupunkiseudun herruudesta HJK:n vieraana. Päävalmentaja Mika ”Bana” Lehkosuo ei voinut kuitenkaan jäädä harmittelemaan pistemenetyksiä, sillä maanantaina edessä on jo uusi mahdollisuus VPS:ää vastaan.
– Ei tullut mitään loukkaantumisia fyysisesti, eikä liikaa henkisestikään. Edellisestä pelistä on vain kolme päivää, joten tämä asettaa tietyn haasteen vaasalaisten kohtaamiselle. Tärkeää on löytää nyt tuoreita jalkoja kentälle, mutta liikaa muutoksia ei voi tehdä, jottemme samalla menetä oman pelimme tasapainoa, Bana sanoo seuransa kotivuilla.
– Lähdemme jatkamaan siitä mihin olemme viime peleissä päätyneet. Kotona on alla hyvä voitto KuPS:sta, emmekä me huonoja olleet Sonera Stadiumillakaan. Parannettavaakin kuitenkin jäi ja otetaan näistä peleistä hyvät asiat mukaan ja parannetaan niissä, joissa tarvetta on.
Vastaan asettuva VPS vaihtoi muutama viikko sitten valmentajaa, kun kakkosluotsi Petri Vuorinen nousi vastuuseen Tommi Pikkaraisen tilalle. Tämä saattaa Lehkosuon mukaan hiukan vaikuttaa otteluun.
– Saattaa olla että vaasalaiset tekevät asioita nyt hiukan eri lailla, mutta se jää nähtäväksi. Vepsu on joka tapauksessa hyvin tiivis kahden linjan joukkue, joka on vastahyökkäyksissä hyvä. Joukkue pyrkii paljon juuri nopeisiin hyökkäyksiin, eikä heiltä hitaita hyökkäyksiä juuri edes nähdä.
//
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen