Näin Eremenko jr kommentoi siirtoaan
Alexei Eremenko junior on tänään vahvistanut siirtyvänsä venäläiseen Rubin Kazaniin. Kermana kakun päällä on se tosiseikka, että myös hänen pikkuveljensä Roman seuraa perässä samaiseen Rubin Kazaniin. Sovsport.ru-sivuston mukaan Eremenko juniorin sopimus on kolmivuotinen.
– Olen iloinen, että palaan kahden vuoden jälkeen Venäjän mestaruussarjaan. Enkä ainostaan palaa takaisin, vaan siirryn yhteen maan parhaimmista joukkueista, todella suureen seuraan. Olen iloinen myös siitä, että tulen pelaamaan samassa joukkueessa veljeni Romanin kanssa, Alexei Eremenko junior sanoo Sovsport.ru-sivuston haastattelussa.
Juniorilla olisi ollut ottajia muuallakin, mutta veri veti takaisin Venäjälle. Odotus palkittiin upealla mahdollisuudella pelata huippuseurassa.
– Minulla oli vaihtoehtoja jatkaa uraa Englannissa ja Skotlannissa, mutta odotin viime hetkeen tarjousta Venäjältä, koska olen aina halunnut pelata kotimaassa. Kahden vuoden aikana minusta on tullut kokeneempi ja viisaampi – Skotlannin mestaruussarja opetti minulle paljon. Toivon, että uusi seurani hyötyy kaikista tiedoistani. Tavoitteena on voittaa paljon pokaaleja ja titteleitä Rubinin kanssa.
//
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen

- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
Alexei Eremenko junior on tänään