R. Eremenko ja 7 muuta pelaajaa sairastuvalla
Kiovan Dynamon päävalmentaja Juri Semin olisi voinut saada paremmatkin lähtökohdat sunnuntain sarjamatsiin Kryvbasia vastaan, sillä runkopelaajat loistivat poissaolollaan. Liekö sitten syy torstaina Bulgariassa pelatun Eurooppa-liigan karsintamatsin ja sieltä saadun infektion (tai ruokamyrkytyksen), mutta joka tapauksessa joukkueesta puuttui peräti kahdeksan pelaajaa, kuten Suomen A-maajoukkueen Roman Eremenko ja toinen keskikenttäpelaaja Milos Ninkovic. Aiemmin listalle oli joutunut jo edellisessä sarjapelissä loukkaantunut tähtihyökkääjä Andrei Shevchenko leukamurtuman takia.
Kaikesta huolimatta Dynamo voitti Kryvbasin 1-0 ja nousi sarjakakkoseksi ainoastaan kahden pisteen päähän Shakhtar Donetskista. Voittomaalin viimeisteli Andrei Jarmolenko ottelun 50. minuutilla.
– Pelasimme tänään kaksi erilaista puoliaikaa. Jos ensimmäisellä puoliskolla pelimme aiheutti paljon kritiikkiä, pelasimme toisen puoliskon hyvin, voitimme ottelun. Kryvbas pelasi erittäin hyvin, meillä oli pahoja poissaoloja kokoonpanossamme. Mutta on hyvä, että selviydyimme ja voitimme kolme pistettä, Semin selvittää championat.comille.
– Mitä tulee viimeisimpiin menetyksiimme, niin Eremenkolla ja Ninkovicilla on myrkytystila tai jonkinlainen infektio. Ninkovicilla nousi eilen ja Eremenkolla tänään lämpötila 39 asteeseen. Kaiken kaikkiaan sairastuvalla on nyt kahdeksan pelaajaa.
//
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Suositaanko Cristiano Ronaldon seuraa? – tähtitoppari raivostui
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Keskiviikko tuotti pienoisen pettymyksen FC Interille ja HJK:lle
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä

- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Haastattelu: Urho Nissilä jäämässä ensi kaudeksi Unkariin
- Jättipaukku lähellä Suomen Cupissa – 17-vuotias debytantti astui esiin ”ikimuistoisessa jännitysnäytelmässä”
- Keskiviikko tuotti pienoisen pettymyksen FC Interille ja HJK:lle
- Suomen Cupissa nähtiin korkean riskin ottelu – “Yksi faneista raudoitettiin”
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”