YLE näyttänee Schalke-HJK-pelin

Suomalaiset futisfanit pääsevät mitä todennäköisimmin katsomaan jännitysnäytelmän nimeltä Teemu Pukki Show, osa 2 livenä telkkarista. YLE ilmaisi jo viikonlopun Ilta-Sanomissa, että he olivat tyytyväisiä ensimmäisen osaottelun katsojalukuihin, ja että kiinnostusta myös Klubin vierasmatsin näyttämiseen on olemassa.
Saksassa oli vähällä käydä niin, ettei viime torstain kohtaamista olisi näytetty tv:stä lainkaan. HJK:ta ei pidetty riittävän tiukkana vastustajana Schalkelle. Lopulta kuitenkin Sport1-kanava osti oikeudet ja vasta tätä kautta YLE:lle tarjoutui viime hetken mahdollisuus tarjota huippuottelu myös suomalaisille katsojille.
”Saksan YLE” näyttää Schalke-HJK-ottelun
Ensi torstain ottelun tv-oikeudet Saksassa ovat menneet WDR-kanavalle. Tämä nostaa todennäköisyyttä sille, että myös Suomessa ottelu televisioidaan ja nimenomaan Yleisradion toimesta. WDR eli Westdeutscher Rundfunk on saksalainen tv-luparahoitteinen kanava eli käytännössä osa ”Saksan Yleisradiota”.
– Esitysoikeudet ovat Schalkella. Asiasta on jo keskusteltu heidän kanssaan, YLEn urheilupäällikkö Markku Jylhäsalo kertoi viikonlopun Ilta-Sanomissa.
– Katsoja luvut (viime torstaina) olivat hyvät, varsinkin kun saimme ottelun ohjelmistoon lyhyellä varoitusajalla. Katsojia oli suurinpiirtein saman verran kuin esimerkiksi Suomen jalkapallomaajoukkueen otteluille.
PÄIVITYS: YLEn ruotsinkielisen urheilun Chriso Vuojärvi on maanantaina ilmoittanut Twitter-tilinsä välityksellä:
– YLE neuvottelee yhä Schalke-HJK-ottelun lähetysoikeuksista. Lopullinen ratkaisu asiaan saadaan todennäköisesti tänään. Pysykää kuulolla.
//
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Katso: Robin Lod iski komean maalin Inter Miamin verkkoon
- Katso: Leo Walta teki taas upean maalin
- Simo Valakarin St. Johnstone nappasi huipputärkeän voiton Skotlannissa
- Moshtagh Yaghoubi löysi uuden seuran – palaa HIFK:hon
- Toni Koskela valittiin Superettanin kuukauden valmentajaksi
- Barcelona ja Arsenal kiinnostuneita Bundesliiga-pelaajasta
- Haastattelu: IF Gnistanissa ihastuttanut AJ Marcucci taistelee peliajasta MLS:ssä – ei poissulje paluuta Suomeen – ”Gnistan ilmestyi kuin tyhjästä”
- Ilvekselle kauden ensimmäinen Pirkanmaan herruus viime hetken maalilla
- Romano: Real Madridin valmentajakuvioille ratkaisu
- Lehti: Bayern Münchenin neuvottelut Leverkusenin supertähdestä loppusuoralla – näin kommentoi Alonso
- Simo Valakarin St. Johnstone nappasi huipputärkeän voiton Skotlannissa
- Katso: Leo Walta teki taas upean maalin
- Toni Koskela valittiin Superettanin kuukauden valmentajaksi
- Moshtagh Yaghoubi löysi uuden seuran – palaa HIFK:hon
- Haastattelu: IF Gnistanissa ihastuttanut AJ Marcucci taistelee peliajasta MLS:ssä – ei poissulje paluuta Suomeen – ”Gnistan ilmestyi kuin tyhjästä”
- Barcelona ja Arsenal kiinnostuneita Bundesliiga-pelaajasta
- Romano: Real Madridin valmentajakuvioille ratkaisu
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Lehti: Bayern Münchenin neuvottelut Leverkusenin supertähdestä loppusuoralla – näin kommentoi Alonso
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen