Alexei Eremenko: Junior aloituksessa seuraavassa pelissä

Pietarsaaren Jaro ei ole tänä vuonna päässyt aivan samanlaiseen lentoon kuin viime sesongilla, jolloin joukkue pelasi sensaatiomaisesti Veikkausliigan viidenneksi.
Jaron päävalmentaja Alexei Eremenko on oikea henkilö vastaamaan, miksi Jaron peli ei ole sujunut viime kauden malliin. SuomiFutis.com-sivusto kysyi Jaron kaudesta, tulevaisuudesta, nuorisotähti Simon Skrabbista ja Rubin Kazanissa pelaavista Eremenkon pojista.
Jaron tavoitteena kaudelle oli sijoittua neljän parhaan joukkoon. Mitä meni pieleen ja voidaanko tulevaisuudessa Jaro nähdä haastamassa huippusijoja?
Se ei ollut koskaan mikään virallinen tavoite – kyse ei ollut mistään seuran poliittisesta linjauksesta. Me sijoituimme hyvin viime vuonna ja nyt sitten tänä vuonna se neljännen sijan tavoittelu oli vähän niin kuin henkilökohtainen ambitioni – parannus edellisestä kaudesta. Pysymme hyvin liigasssa ja se on ollut tärkeintä.
Meillä on kuitenkin vielä nuori joukkue, joka tarvitsee kokemusta ja omasta puolestani olen erittäin tyytyväinen siihen, miten joukkue on kehittynyt. Ensi vuonna varmasti olemme tältä osin jo paljon valmiimpia.
Viime vuosi oli tosiaan varsin vahva Jarolle. Mitä mieltä olet, onko pienemmillä joukkueilla aseita haastaa suurempia, kuten HJK:ta tai FC Interiä?
Totta kai. Lopulta ero on ainoastaan taloudessa. Pienet joukkueet, kuten Jaro eivät pysty tarjoamaan rahaa kuten suuret joukkueet, mikä rajoittaa mahdollisuuksia pelaajamarkkinoilla ja tekee joukkueen rakentamisesta vaikeampaa. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että pienten joukkueiden toiminta täytyy olla hyvin organisoitua.
Tällä viittaan myös siirtoihin, joissa pitää toimia järkevästi. Siirtojen kanssa täytyy olla varovainen ja osata tehdä oikeita valintoja ja keskittyä nuorien, taitavien pelaajien sisäänajoon. Se mitä me voimme tarjota on kehittymistä ja peliaikaa, mutta me emme voi tarjota paljon rahaa.
//
Mitä mieltä olet Simon Skrabbista? Hän on selkeästi todella lahjakas ja ollut jo Liverpoolin harjoitusleirillä. Onko Skrabbissa tekeillä seuraava Jari Litmanen?
On olemassa vain yksi Jari Litmanen. Minä en pidä näistä mietinnöistä, että kuka on seuraava Litmanen ja kuka on seuraava Maradona. Jokainen on yksilö. Se mistä pidän Skrabbissa on hänen työasenteensa. Hän tekee kovasti työtä kehittyäkseen ja antaa joukkueelle kaikkensa. Mutta hän on todellakin hyvin taitava ja tahtoo jatkuvasti paremmaksi.
Alexei jr. ja Roman Eremenko pelaavat nyt samassa joukkueessa Rubin Kazanissa. Roman on kuitenkin saanut täydet minuutit viimeisessä kahdessa sarjapelissä, kun taas Alexei ei yhtään. Tiedätkö syytä tähän?
Tietysti. Vastaus on hyvin yksinkertainen: Alexei ei ole vielä aivan pelikunnossa, koska hänellä oli ennen siirtoa aika vähän peliminuutteja alla. Hän treenaa nyt kovaa ja valmentaja on hyvin tyytyväinen häneen. En odottanutkaan hänen pelaavan vielä tähän mennessä, mutta uskoisin hänen olevan aloituksessa seuraavassa pelissä. Kyse on vain ajasta, ei kyvyistä. Roman on jo loistokunnossa ja saa siksi peliaikaa.
Onko hyväksi Alexeille ja Romanille, että he pelaavat samassa joukkueessa?
He ovat vahva ja taitava parivaljakko. On ehdottomasti hyvä, että pelaavat samassa joukkueessa.
//
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Se on siinä! Kolmen jakson mittainen UEL-finaali päättyi Sevillan voittoon rangaistuspotkukilpailussa
- KuPS aloitti urakkansa vakuuttavasti Suomen Cupissa – neljännesvälierissä ainakin kolme Kakkosen joukkuetta
- Mielipide muuttui kahdessa viikossa – Ronald Koeman jätti EM-karsinnat ykkösvahtina aloittaneen Jasper Cillessenin kokonaan ulos maajoukkueesta
- Debatti ehti loppua ennen kuin se ehti alkaakaan – Cristiano Ronaldo, 38, valittiin Portugalin A-maajoukkueeseen
- Napoli-pomo: Huippuvalmentaja odottaa tarjouksia Valioliigasta – ”Sanoin hänelle, että siellä ei syödä yhtä hyvin”
- Barcelonalla uusi suunnitelma Lionel Messin saamiseksi
- Italialaispuolustaja jätti vastaamatta Roberto Mancinille – luuli puhelinmyyjäksi
- NOS: Quincy Promesin epäillään tuoneen 1370 kiloa kokaiinia Hollantiin
- HJK putosi Suomen Cupista heti kättelyssä! HIFK pudotti FC Lahden
- José Mourinholla mahdollisuus tehdä historiaa: ”Se ei kiinnosta minua”
- Debatti ehti loppua ennen kuin se ehti alkaakaan – Cristiano Ronaldo, 38, valittiin Portugalin A-maajoukkueeseen
- Se on siinä! Kolmen jakson mittainen UEL-finaali päättyi Sevillan voittoon rangaistuspotkukilpailussa
- Lionel Messi aikoo päättää ensi kauden seuransa lähipäivinä – yksi vihje kertoo paljon
- Mielipide muuttui kahdessa viikossa – Ronald Koeman jätti EM-karsinnat ykkösvahtina aloittaneen Jasper Cillessenin kokonaan ulos maajoukkueesta
- KuPS aloitti urakkansa vakuuttavasti Suomen Cupissa – neljännesvälierissä ainakin kolme Kakkosen joukkuetta
- Real Madrid tekemässä yllätyshankinnan!
- Barcelonalla uusi suunnitelma Lionel Messin saamiseksi
- L’Équipe: Neymar jätti PSG:n mestaruusjuhlat väliin – seura pitää tähden käytöstä provosoivana
- Italialaispuolustaja jätti vastaamatta Roberto Mancinille – luuli puhelinmyyjäksi
- Napoli-pomo: Huippuvalmentaja odottaa tarjouksia Valioliigasta – ”Sanoin hänelle, että siellä ei syödä yhtä hyvin”