Dragtsma: Kakkossija olisi hyvä saavutus
FC Inter ei kyennyt viime perjantaina kaventamaan HJK:n etumatkaa, sillä turkulaiset hävisivät KuPS:lle 1-2 vieraissa. Kaiken kukkuraksi kyseessä oli jo kolmas peräkkäinen voitoton ottelu, joten Klubi on marssimassa ylivoimaiseen mestaruuteen – eroa kun on jo 14 pistettä ja pelaamatta enää kymmenen kierrosta.
Turkulaisten vastuuvalmentaja Job Dragtsma tiedostaa tilanteen: matsit on pystyttävä kääntämään ja viimeistelyssä on onnistuttava. Hollantilaisluotsi arvostaisi jo hopeasijaakin, joten kurssin on käännyttävä maanantaina Honka-mittelössä.
– On selvää, että meidän pitää pystyä kääntämään kurssi jälleen voittoisaksi. Hyvien tuloksien saaminen otteluistamme on tärkeää mitalitaistelun kannalta. HJK:n saavuttaminen on vaikeaa, mutta myös kakkossija olisi hyvä saavutus. Siihen tarvitsemme kuitenkin voittoja tulevista otteluista, painottaa Dragtsma Interin verkkosivuilla.
Interin peli sinänsä on rullannut viime otteluissa hyvin. Ainoa asia, mikä pelissä on tökkinyt, on maalinteko. Tämän myöntää myös Inter-valmentaja.
– Itse pelimme on sujunut kohtalaisen hyvin. Varsinkin Kuopiossa pystyimme luomaan hyvin maalipaikkoja, mutta maalinteko ei ole sujunut alkukauden otteluiden tapaan. Jo pelkästään maalipaikkojen tehokkaampi hyväksikäyttö tulee varmasti kääntämään kurssimme parempaan suuntaan jo maanantaina.
//
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille