Hiukka: Vieras- ja kotipelaamisessa järkyttävän suuri ero
RoPS kyntää todella suossa ja putoaminen näyttää entistä todennäköisemmältä Veikkausliigassa. Keskiviikkona joukkue piipahti Espoossa, jossa Honka antoi todellisen selkäsaunan 5-2 päättyneessä mittelössä.
Rovaniemeläisten päävalmentaja Matti Hiukka on toivottoman tehtävän edessä. Joukkueen peli ailahtelee liikaa ja esitykset ovat kuin yö ja päivä koti- ja vieraskentällä.
– Meidän vieras- ja kotipelaamisessa on järkyttävän suuri ero. Kotona pystymme haastamaan minkä tahansa joukkueen, mutta kun tulemme kilometrejä alemmaksi niin pelaamisemme muuttuu aivan toisen näköiseksi, Hiukka sanoi Lapin Kansalle.
”Säilyimme vain viidellä maalilla”
– Siinä mielessä olen todella pettynyt oman joukkueeni peliesitykseen. Jos joskus voi sanoa, että ottelun loppunumerot olivat epäoikeudenmukaiset niin nyt, koska säilyimme vain viidellä maalilla. Niin paljon Honka oli meitä parempi. Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Hiukalta udeltiin, onko RoPS-pelaajilla motivaatio-ongelmia, sillä vauhdikasta syöttörallia pitäneen Hongan rinnalla joukkueen peli näytti välillä aneemiselta. – Hongan pelaajat syöttelivät monta kertaa peräkkäin toisilleen, joten pelaajamme joutuivat juoksemaan syöttöjen perässä, joten ehkä siksi se näytti siltä. Mutta kyllä asenteemme oli kohdillaan. Honka vain teki pelaamisemme vaikean näköiseksi. //LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Brasilia joutui pettymään MM-avauksessaan
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Itävallan päävalmentajalle jatkodiili jo ennen ensimmäistä MM-peliä
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Iranin MM-harjoituskeskuksen vierestä löydettiin ruumis
- Portugalin João Cancelo avautui elämänsä suuresta tragediasta: ”Muistan äitini viimeisen kirkaisun”
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Thomas Parteylta evättiin pääsy Kanadaan – Ghanan hallitus ryhtyy oikeustoimiin
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Marokolle isoja takaiskuja Brasilia-pelin alla – kaksi muutosta MM-joukkueeseen
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä