Haka testaa uusia pelaajia FC Lahtea vastaan
Haka kohtaa perjantaina Tehtaan kentällä harjoitusottelussa FC Lahden. Hakalla on useita testimiehiä, joista osa on Ykkösen pelaajia.
Hakan päävalmentaja Sami Ristilän mukaan tulessa on kuusi testimiestä.
– Meillä on mukana Claudio Matrone FC Espoosta ja Miikka Kärkkäinen HIFK:sta, sekä kaksi amerikkalaista Jordan Seabrook ja Paul Torres sekä sitten pari virolaispelaajaa. Jenkit ovat harjoitelleet meidän mukanamme pari viikkoa ja vaikuttavat ihan hyviltä, Ristilä valottaa.
”FC Lahti on vastustajana sopiva”
– Lisäksi kentällä nähdään sellaisia viime aikoina ei hirveästi pelanneita, eli Marco Matrone on kärsinyt pelikielloista eikä ole pelannut pitkään ja Juutin Jaska tekee paluun loukkaantumisen jälkeen kentälle ainakin joksikin aikaa, Ristilä paljastaa. Ristilän mukaan harjoitusottelu tulee hyvään väliin. – Tämä on meille nyt hyvä, sillä saamme katsastettua pelaajia ja samalla vähemmän pelaavat saavat pelituntumaa. Lisäksi FC Lahti on vastustajana sopiva, sillä he ovat nousemassa juuri Veikkausliigaan ja uudet kaverit pääsevät mittaamaan tasoa, Ristilä toteaa. //LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Keskiviikko tuotti pienoisen pettymyksen FC Interille ja HJK:lle
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Suomen Cupissa nähtiin korkean riskin ottelu – “Yksi faneista raudoitettiin”
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Jättipaukku lähellä Suomen Cupissa – 17-vuotias debytantti astui esiin ”ikimuistoisessa jännitysnäytelmässä”
- Haastattelu: Urho Nissilä jäämässä ensi kaudeksi Unkariin
- Ennennäkemätöntä – Suomen Cupin fanihurmos keskellä hiljaista huhtikuuta
- Uskomaton välierä Mestarien liigassa – PSG ja Bayern München takoivat yhdeksän maalia

- Veikkausliigan seurat taistelivat cupissa – TPS tempautui trilleriin
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Uskomaton välierä Mestarien liigassa – PSG ja Bayern München takoivat yhdeksän maalia
- Suomen Cupissa nähtiin korkean riskin ottelu – “Yksi faneista raudoitettiin”
- Gnistanille suora ilmoitus – ei asiaa jatkoon
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”