16-vuotias Joel Mero on yksi suomalaisen jalkapalloilun tulevaisuuden nimistä. FC Lahti julkisti joulukuun alussa kolmivuotisen sopimuksen Meron kanssa, mutta hänen tavoitteensa ovat pidemmällä.

- Onhan tässä edetty tosi nopeasti siihen nähden, että on ollut loukkaantumisia. Sikäli kehitykseen täytyy olla hirveän tyytyväinen, Mero kertoi Uusi Lahti -lehdelle.

14-vuotiaana nuorukainen kävi jo Aston Villan testissä ja viimeisimpänä Hollannissa Willem II:n harjoituksissa.

- Niistä paikoista pidin Hollannista enemmän. Siellä futis ja juniorityö ovat tosi tasokasta. (Jari) Litmanen ja (Sami) Hyypiäkin lähtivät ensin sinne ja kehittyivät edelleen isompiin ympyröihin.

Mitä lähitulevaisuuteen tulee, Mero odottaa aloituskokoonpanon paikkaa – mieluiten jo ensi kaudella.

– Jollen vielä ensi kaudella pääse avaukseen, niin viimeistään sitä seuraavalla, hän lupaa.
//