VPS-hankinta ylistää maalivahtiluotsia: ”Haluan hänet vuoden 2014 MM-kisoihin henkilökohtaiseksi valmentajakseni”

Senegalilaisen edellinen seura oli New York Red Bulls. Iso Omena vaihtuu nyt Vaasaan, mutta se ei tunnu veräjänvartijaa haittaavan, päinvastoin.
– Olen ollut hyvin tyytyväinen kaikkeen, ja jalkapallon taso sekä taktisuus täällä ovat vaikuttavia. On kunnia olla osa tätä organisaatiota. Pidän Vaasasta ja haluan auttaa joukkuetta saavuttamaan tavoitteensa tällä kaudella, Coundoul kehuu.
VPS:n maalivahtivalmentaja Esa Kurki on tehnyt veskariin suuren vaikutuksen. Coundoul odottaakin innolla kaksikon yhteistyötä.
– Vitsailin hänelle, että kun menemme vuoden 2014 MM-kisoihin, haluan ottaa hänet mukaani henkilökohtaiseksi valmentajaksi. Pidän hänestä hyvin paljon. Hän on tunnettu ja arvostettu tässä maassa, ja hän on työskennellyt monien huippumaalivahtien kanssa. Kun puhutaan hänestä, puhutaan esimerkiksi Jussi Jääskeläisestä. Olen Ellun iso fani, ja toivottavasti hän voi tehdä minusta yhden maailman parhaista maalivahdeista.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Lukas Hradecky ja Natalia Kuikka valittiin jälleen Vuoden pelaajiksi – Captain’s Ball Kaj Natrille
- Huuhkajista tuttu Albin Granlund löysi uuden seuran Veikkausliigassa
- FC Hongan Sofia Mannerille huippusiirto ulkomaille – liigahistorian suurin siirtosumma
- Huippumaalintekijä hylkäsi tarjoukset Saudi-Arabiasta pelatakseen Mestarien liigassa – agentti: ”Tunteilla on enemmän arvoa kuin öljyrahoilla”
- 6-1! Suomalaismaalivahdin joukkue järjesti murskajaiset Konferenssiliigassa
- Toni Korkeakunnas hehkutti uransa päättävää Perparim Hetemajta – nämä HJK-ikonin ominaisuudet keräsivät arvostusta
- HJK-yleisön viimeistä kertaa kohdannut Toni Korkeakunnas kuvaili kannattajiin luomaansa poikkeuksellista yhteyttä – ”Kyllä sitä on kiitollinen”
- Iso päänahka! Huuhkajat-pelaajalta loistoesitys Eurooppa-liigassa
- HJK romahti Konferenssiliigan kotijäähyväisissään – viluisat olosuhteet johtivat kahteen poikkeukselliseen keskeytykseen
- Katso: Lumipallosota keskeytti HJK:n ottelun!

- Liverpoolin ex-hyökkääjää odotti Turkissa kulttuurishokki: ”Viilsivät vuohen kurkun auki edessämme”
- HJK-yleisön viimeistä kertaa kohdannut Toni Korkeakunnas kuvaili kannattajiin luomaansa poikkeuksellista yhteyttä – ”Kyllä sitä on kiitollinen”
- Argentiinalaislegenda paljasti miksi kieltäytyi Man Unitedin tarjouksesta – Sir Alex Ferguson matkusti Lontooseen tapaamaan maajoukkuetähteä
- Toni Korkeakunnas hehkutti uransa päättävää Perparim Hetemajta – nämä HJK-ikonin ominaisuudet keräsivät arvostusta
- HJK:lla murskaava alku syksyn viimeiseen euroiltaan! Tähtilaiturilta säkenöivä yksilösuoritus