Vaasan Palloseura hankki maaliskuussa riveihinsä senegalilaisen maalivahdin Bouna Coundoulin.

Vahdin ansioluettelo on vakuuttava: 99-ottelua MLS-liigassa kuuden kauden aikana ja tammikuun Afrikan mestaruusturnauksessa mies vartioi maajoukkueen maalia kahdessa alkulohkon ottelussa.

Vaasalaisten päävalmentaja Olli Huttunen paljasti SuomiFutis-sivuston haastattelussa, että veskari vietiin Englannin mestaruussarjassa pelaavan Doncaster Roversin nokan edestä.

– Hän oli siellä testissä. Seura olisi halunnut tehdä hänen kanssaan työsopimuksen, mutta ei saanut työlupaa.

– Agentit tiesivät meidän etsivät veskaria, joten he ehdottivat meille häntä. Tietysti tuollaisella ansioluettelolla varustettu kaveri otettiin testiin ja pääsimme hyvin nopeasti yhteisymmärrykseen, luotsi kertoo.

Vahti on tehnyt nopeassa ajassa vaikutuksen.

– Hän on osoittautunut hyväksi hankinnaksi.

Julkaisemme Olli Huttusen haastattelun kokonaisuudessaan maanantaina! Seuraa sivustoamme!