Seurapomo 0-9-tappiosta: "Markkinoinnillisesti ajateltuna ottelu ei ihan optimaalinen"
Seurahistoriansa suurimman tappion Ykkösen sarja-avauksessa kärsinyt FC Hämeenlinna löytää syitä romahtamiseen.
Ykkösen suurin nousijasuosikki PK-35 Vantaa nuiji hämeenlinnalaiset maalein 9-0. FC Hämeenlinnan toimitusjohtaja Arto Viljanen oli pettynyt – mies laittaa tappion pelitavan piikkiin.
– Kaikki petti. Niin valmennus kuin pelaajatkin. Jalkapallossa vastuu on kollektiivinen. Yksi peli ei kuitenkaan horjuta uskoa, lauantaina on uusi mahdollisuus. Se on oivallinen sauma joukkueelle pestä kasvonsa kotiyleisön edessä, Viljanen sanoo seuransa verkkosivuilla.
– Toiminnan mielekkyyden kannalta olemme pyrkineet kehittämään peliä pelaavampaan ja yleisöystävällisempään suuntaan. Se on osasyy lauantain tapahtumiin, olimme hieman liian rohkeasti liikkeellä. Uuden kehittäminen tuo aina mukanaan kasvukipuja.
”Pitkässä juoksussa emme saa tinkiä pyrkimyksestä viihdyttävään jalkapalloon”
Kotiyleisö saattaa nähdä tulevana lauantaina passiivisemman Hämeenlinnan, sillä puolustuspeli on totta kai suurennuslasin alla. – Voi olla, että valmennus ja pelaajat haluavat lauantaina ottaa pykälän taaksepäin ja lähteä pelaamaan arvokkaista sarjapisteistä hieman puolustavammin. Pitkässä juoksussa emme kuitenkaan saa tinkiä pyrkimyksestä viihdyttävään jalkapalloon, etenkään kotiyleisön edessä. Hämeenlinnasta löytyy todella paljon asiantuntevaa yleisöä, jotka osaavat arvostaa pelaavuutta. – Tietenkin markkinoinnillisesti ajateltuna viime ottelu ei ollut ihan optimaalinen. Uskon ja toivon kuitenkin, että hämeenlinnalaiset ovat sankoin joukoin valmiita antamaan joukkueelle uuden mahdollisuuden. Yksi surkea ottelu ei saa tarkoittaa loppua.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kylian Mbappé ja Ranska tekivät selvää jälkeä Ruotsista MM-kisoissa
- Erling Haaland laukoi Norjan MM-neljännesvälieriin – seuraavaksi luvassa valtava haaste
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- Suomen Cupin ensimmäinen finalisti selvillä
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Taas siirtouutisia Seinäjoelta – SJK myy toisenkin pelaajansa
- Virallista: Tatu Varmanen löysi uuden työnantajan – palaa tuttuun seuraan
- Zlatan Ibrahimović latasi suorat sanat Hollannin pelitavasta – lyttäsi Ronald Koemanin
- SJK myi luottopelaajansa
- Yle: Maalitykki palaa KuPSiin
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- LIVESEURANTA: Brasilia neljännesvälieriin!
- Jürgen Klopp äimistyi Saksan hylätystä osumasta: ”Arsenal teki 60 prosenttia maaleistaan tuolla tavalla”
- Neymar käskettiin takaisin lämmittelemästä – näin Carlo Ancelotti kommentoi
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”