Ykkösessä pelaavan FC KooTeePeen valmentaja Janne Hyppönen kehui SuomiFutis-sivuston haastattelussa entistä valmennettavaansa kotkalaislähtöistä Teemu Pukkia.

Hyppönen kertoo seuranneensa vilpittömän iloisena Saksan bundesliigaseura Schalken suomalaistähden menestystä ja paljastaa edelleen puhuvansa säännöllisesti Pukin kanssa. Valmentajan mukaan mistä muustakaan sitä puhuttaisiin kuin tietenkin jalkapallosta.

– Olen seurannut Teemun otteita varsin tarkkaan ja pitänyt myös keskusteluyhteyttä yllä. Olen yrittänyt tsempata häntä, koska hänellä on järjettömän pitkä kausi takanaan. Kun tekee puolitoista vuotta putkeen huippu-urheilijan raskasta työtä, niin se käy kyllä voimille, Hyppönen tietää.

Pukki on onnistunut erinomaisesti Saksassa. Viisi maalia sesongin aikana ja jatkuvat hyvät otteet eivät silti ole avanneet – ainakaan vielä – avauskokoonpanon paikkaa Gelsenkirchenissä. Ensi kaudella voi tosin olla toinen ääni kellossa, sillä espanjalaistähti Raul ilmoitti vastikään vaihtavansa maisemaa kauden jälkeen.

– Uskon että Pukki voi astua Raulin saappaisiin. Nyt kun Teemu pääsee henkisesti ja fyysisesti lepäämään ja tuoreena kauteen, niin uskon hänen pystyvän nappamaan vielä suuremman roolin.

Julkaisemme Janne Hyppösen haastattelun kokonaisuudessaan perjantaina!

Luotettava peliyhtiö bet-at-home on yksi Alexander Ringin seuran pääsponsoreista.
Avaa pelitilisi tästä ja kuittaa samalla 100 euron bonus!