OPS:n serbihyökkääjä: ”Totta kai toivon, että olisin liigan paras maalintekijä”
Serbialainen Marko Jaksic liittyi Ykkösessä pelaavan OPS:n riveihin aivan kauden kynnyksellä. Maaliahne hyökkääjä on tehnyt vaikutuksen oululaisiin, sillä pelimies johtaa joukkueen sisäistä pörssiä neljällä osumallaan.
– Totta kai toivon, että olisin liigan paras maalintekijä, mutta nyt on tärkeintä saada joukkuepeli oikealle polulle, Jaksic kertoo seuran nettisivuilla.
OPS lähti kauteen kovin odotuksin: nousuhaaveet ovat kuitenkin kariutuneet viime pelien heikkoihin tuloksiin. Seuraavan kerran joukkue yritti kääntää kurssiaan vieraspelissä lauantaina PK-35 Vantaata vastaan.
– Meidän pitää jättää enemmän sydäntä kentälle, eikä pelätä vastuuta kaksinkamppailuissa. Odotan vaikeaa ottelua PK-35:ttä vastaan, mutta ennen kaikkea sitä, että näytämme vihdoinkin todelliset kasvomme, aivan kuten viime kerralla PK-35:ttä vastaan. Meidän pitää vihdoinkin saada hymy takaisin huulille ja se onnistuu, kun jokainen pelaajan antaa 110 prosenttia kapasiteetistaan.
OPS ei ole onnistunut viime peleissä, ei puolustus- eikä hyökkäyssuuntaan.
– Me hyökkääjät olemme saaneet kovin vähän palloja keskikentältä. Toivon tämän muuttuvan, jotta hyökkääjille tulisi enemmän mahdollisuuksia. Henkilökohtaisesti kaipaan enemmän palloja sekä keskityksiä. Uskon, että maaleja tulee taas, kun koko joukkue pelaa yhtä hyvin kuin alkukaudella, Jaksic painottaa.
LUE MYÖS:
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen