VPS-peluri töihin valioliigaseuraan!
Vaasan Palloseuran kokenut keskikenttäpelaaja Tero Koskela lähtee töihin valioliigaseura Fulhamin organisaatioon, kertoo vaasalaisseuran verkkosivut.
Koskela matkustaa Lontooseen elokuussa. Matka on osa Koskelan Sports managment –opintoja, joita hän suorittaa kymmenien muiden eurooppalaisten huippupelaajien kanssa.
Matkan aikana Koskela painottaa erityisesti akatemiapuolen osaamistaan.
– Tarkoituksena on opiskella heidän akatemiasysteemiään yhdeksästä ikävuodesta reservijoukkueeseen, urheilujohtamista ja pelaajakehitystä. Siihen kuuluu käytännön asioita valmennuksesta toimistotöihin, Koskela kertoo.
– Todennäköisesti menen hetkeksi myös markkinointi- ja sponsoripuolelle tutustumaan bisneksen tekoon, mutta eniten kiinnostaa akatemia kokonaisuudessaan. Kolme kuukautta on riittävän pitkä aika päästä syvälle siihen toimintaan.
”KPV on pitkän aikaa kysellyt”
Veikkausliigassa 251 ottelua pelannut konkari on saanut tällä kaudella vähäisesti vastuuta. Koskela ja Vepsu ovatkin purkaneet sopimuksensa yhteisymmärryksessä, jotta kehäkettu pääsee kasvattajaseuransa paitaan Kakkosen KPV:hen. – KPV on tuossa pitkän aikaa jo kysellyt, josko pääsisin sinne lainalle. Tätä kautta on jäljellä omalla kohdallani ehkä kuukausi, ja haluan päättää sen pelaamalla. – Seura ja valmentajat tulivat hienosti vastaan. Vaikka jengissä on tosi tiukkaa pelaajien suhteen, he antoivat minulle vielä mahdollisuuden päästä pelaamaan, Koskela kiittelee.LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Mestarien liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Eurooppa-liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Konferenssiliiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Ilves taisteli, mutta putosi europeleistä niukasti