Jaro-hyökkääjä tiesi tekevänsä maalin – "Eipä paljon lohduttanut"
Kuva: Juha Tamminen
FF Jaro kärsi sunnuntaina Veikkausliigassa 1-3-tappion vieraskentällä FC Interille. Pietarsaarelaiset saivat otteluun unelma-alun, kun 12. peliminuutilla Frank Jonke löysi Papa Niangin rangaistusalueen reunalta. Pallo haltuun, laukaus alakulmaan ja taululle 0-1.
– Frank kysyi minulta jo lämmittelyssä (sunnuntaina) että teenkö tänään maalin. Sanoin että tänään teen varmasti. Frank syötti minulle ja pääsin laukaisemaan parista kympistä. Olin jo aikaisemmin päättänyt että tänään pitää ampua paljon. Tuo laukaus upposi, mutta eipä se lopussa paljon lohduttanut, Niang kertoo maalistaan seuran verkkosivuilla.
Turkulaiset johtavat sarjaa, joten huonolle joukkueelle vierailijat eivät hävinneet. Pisteiden menettäminen korpesi kuitenkin senegalilaista.
– Olen todella pettynyt. Annoimme heille turhia maaleja. Meidän pitää uskoa itseemme ja tekemiseemme varsinkin Interin kaltaisia isoja joukkueita vastaan, mutta hätäännymme turhaan liian useasti. Harmittaa tappio, mutta keskittyminen pitää aloittaa jo seuraavaan peliin. Meillä on kymmenen peliä jäljellä ja MYPA-ottelussa käännämme kurssin, Niang linjaa.
Pisteet ovat tarpeen, sillä Jaro keikkuu sarjataulukon pohjamudissa. Putoamisviivan yläpuolelle matkaa on kaksi pistettä.
Jaro ja MYPA iskevät yhteen sunnuntaina 2.9.2012 Pietarsaaren Keskuskentällä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Siirtopommi! Man Cityn supertähti matkaa Espanjaan
- Cristiano Ronaldo vihjailee: uran viimeinen vuosi alkamassa ja edessä lajinvaihto
- Virallista: PSG sai haluamansa jättisiirron
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- The Athletic: MM-kisamaalle uusi päävalmentaja
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Virallista: PSG sai haluamansa jättisiirron
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Cristiano Ronaldo vihjailee: uran viimeinen vuosi alkamassa ja edessä lajinvaihto
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu